"Mr. Williams oli kunnollinen päällikkö ja erinomainen valaanpyytäjä."
"En tahdo häntä syyttää puolustaakseni itseäni, kapteni Rogers", vastasi Tom ystävällisesti. "Nuoret miehet, kuten aivan hyvin tiedätte, ovat usein kevytmielisiä, ja minä olin silloin nuori, kokematon poika. Nyt olen järkevämpi ja ajattelen toisin, järkevämmin asiata."
"Onpa hauska kuulla", vastasi kapteni, "sitä hauskempi, koska ei nytkään ole liian myöhäistä hyvittää tekonne".
"Ainakin puilla", arveli Tom hymyillen. "Te näytätte jo saaneen hyvän joukon keitettävää silavaa."
"Puitakin tarvitaan", sanoi kapteni yhä vielä vieraanomaisesti ja jatkoi sitten entistä puhettaan. "Niin tälläkin kertaa, vaikka meillä ovat päällysmiehet erinomaisia ja siivoja, ovat m.m. molemmat kirvesmiehet ja ensimäinen tynnyrintekijä lähteneet vastoin lakia laivasta ja saattaneet meidät mitä kiusallisimpaan asemaan."
"Se on vahinko."
"Sitä enemmän", puhui kapteni rauhallisesti, "olen iloinen siitä, että sattuma on näin sopivaan aikaan saattanut meidät yhteen. Te ette olisi voinut tulla parempaan aikaan takaisin laivaan."
"Huomautan", sanoi Tom hymyillen, vaikka sydäntä kouristi, sillä hän aavisti, mitä kapteni tarkoitti, "en ole tullut laivaan matkustaakseni edelleen, vaan myödäkseni teille puuni tuolla rannalla".
"Missä tarkoituksessa ollette tullut, on yhdentekevää", vastasi kapteni. "Tahdon muuten unohtaa entiset enkä silloin laiminlyömiänne päiviä ottaa huomioon vastaisen saaliimme jaossa. Teidän entinen osuutenne onkin korvannut osaksi tuottamanne tappion."
"Vastaisen saaliin jaossa!" sanoi Tom, koettaen pysyä levollisena, "en minä milloinkaan enää lähde valaanpyyntiin. Olen siitä ajasta jo vanhentunut ja vakaantunut. Sitä paitsi olen akottunut. Tuolla palmujen varjossa on minun kotimaani, siellä elää perheeni, ja sitä en voi enää jättää, vaikkapa itse tahtoisinkin."