"Matoi!" sanoi nuori poika, jonka silmät säihkyivät mieluisan tehtävän takia, "saanko jo mennä?"
Tom vilkasi taakseen peräkannelle. Harppunamies nojautui yli laidan eikä näyttänyt ensinkään kiinnittävän häneen huomiotaan. Mutta Tom tunsi nämä miehet.
"Minä menen tuon miehen luo tuonne peräkannelle, puhelen hänen kanssaan", selitti hän Alohille. "Kun hän ei enää katsele yli laidan, päästät kanotin irti ja soudat hiljalleen. Vasta kun olette riuttojen suulla — jolloin jo olette niin paljon edellä, etteivät he voi täältä saavuttaa teitä — soutakaa minkä voitte."
"Mutta miksi sinä et tule heti mukaan?" kysyi saarelainen hämmästyneenä, "ei kukaan pidätä sinua".
"Nyt ei — mutta on jo annettu käsky, ettei minua saa laskea laivasta. Ainoa mahdollinen keino pelastaa minut vielä on se, että te pääsette onnellisesti rantaan."
Saarelainen ei virkkanut enää sanaakaan, ja Tom lähti hitaasti hänen luotaan ja asteli peräkannelle, missä harppunamies yhä edelleen seisoi nojautuen laitaa vasten.
"Onko teillä ollut hyvä pyyntionni viime matkallanne?" aloitti Tom keskustelun hänen kanssaan. "Laivalla mahtaa jo olla sievä lasti, se kulkee jotenkin syvällä vedessä."
"Kutakuinkin hyvä", vastasi harppunamies kääntyen kysyjän puoleen. "On jo jonkunverran yli 3,000 tonnia silavaa laivassa ja noin 50,000 naulaa valaanhetaleita. Jos vain jonkunverran luonnistaa, voi laivamme ensi vuodenaikana tulla täpötäyteen. — Ja onpa jo aikakin", tokasi hän lisäksi äkäisesti, "me olemme harhailleet täällä ulkona nyt jo lähes kolme vuotta".
"Se on pitkä aika", sanoi Tom, "on varmaankin monelle tullut koti-ikävä. Kun kerran on ollut pitemmän aikaa maalla — —"
"Sanokaa noille miehille tuolla kanotissa, etteivät lähde mihinkään" keskeytti harppunamies vilkaisten taas yli laidan. "Kapteni on käskenyt heidän odottaa, kunnes laivan veneet ovat tulleet takaisin."