"Kaptenilla tietääkseni ei ole mitään käskyvaltaa noille", vastasi Tom, jonka kasvoille veri syöksähti.
"Laivassa, hyvä ystävä, voi kapteni käskeä melkein mitä tahansa", virkkoi harppunamies levollisesti. "Olkaa hyvä, huutakaa miehet takaisin. — Te tiedätte aivan hyvin, että veneellä saavutettaisiin heidät muutamissa minuteissa. Mitä asiaa heillä on maihin?"
"He haluaisivat, mikäli minä tiedän, noutaa lisää hedelmiä."
"Se on tarpeetonta, venemiehet tuovat, mitä me ehkä vielä tarvitsemme. Olkaa järkevä, ystäväni, ja huutakaa ne takaisin! — Kolmas venemiehistö, olkaa veneenne luona", huusi hän samalla kuuluvalla, mutta aivan rauhallisella äänellä keulapuoleen. Ja miehet, veneenperämies ensimäisenä, olivat silmänräpäyksessä venetelineitten ääressä, missä pieni alus riippui koukuistaan. — Ainoastaan sana tai viittaus, ja vene liukui alas vesille.
Tom huomasi, että tämä keino oli häneltä riistetty, mutta hän ei tahtonut antaa vielä asian kärjistyä äärimmäiseen huippuunsa asti.
"Alohi!" huusi hän omituisen kirkuvalla äänellä tuskin sata askelta loitonnutta kanottia kohti. Saarelaiset käänsivät päänsä häneen päin. — "Tulkaa takaisin laivaan!" — Alkuasukkaat lepuuttivat airoja vedessä ja vitkastelivat totella.
"Tulkaa takaisin!" huusi Tom vielä kerran, "mutta älkää laskeko kylkeen kiinni, vaan pysytelkää vain laivan vieressä". — Hän oli tehnyt uuden suunnitelman, niin epätoivoiselta kuin sen toteuttaminen hänestä itsestäänkin näytti. Saarelaiset tottelivat nyt, ja harppunamies nojautui kuten äskenkin huolimattoman näköisenä laivan laitamaa vasten lähetettyään venemiehistön taas työhön.
"Te käsittänette", sanoi lopulta Tom, joka oli päättänyt ottaa selvää, millä kannalla harppunamies oli, "että minä en oikein ymmärrä, miksikä te tahdotte estää kanottia menemästä minne heidän haluttaa".
"Ja ettekö te sitte tahdo palata takaisin kanotilla?" sanoi merimies hymyillen.
"Tietysti."