"No hyvä, silloinhan emme saa laskea sitä menemään laivan luota. Luuletteko että kapteni antaisi viedä teidät laivan veneellä maihin?"
"Te ette pääse käsistäni, herra! — Mikä käsky on teille annettu minusta?"
"Mikäkö käsky? — Ei mikään muu kuin että en saa päästää teitä enkä saarelaisia laivasta, ennenkun olette saanut rahan puista."
Tom huomasi pilkallisen sävyn näissä sanoissa — hän tiesi, että ne olivat valetta, ja kylmä tuskanhiki nousi hänen otsalleen. Hän puri alahuultaan ja kääntyi pois harppunamiehestä pannen käsivarret lujasti ristiin rinnan yli, ettei tuo mies huomaisi hänen kiihtyvää mielenliikutustaan. Ainoastaan yksi pakenemisen keino jäi hänelle jäljelle. Jos hänen onnistuisi tehdä vuotavaksi koukuissaan riippuva vene, joka nyt oli ainoa laivalla, niin etteivät he voisi ajaa häntä takaa, olisi toivo päästä pakoon kanotilla. Toiset veneet olivat jo saaressa eikä niiden lastaaminen puilla kestänyt kauan! Puulastissa olivat ne liian raskaat takaa ajamaan, ja sitäpaitsi tunsi hän toisenkin salmen sellaiseen järveen, jonne tuolta rannan puolelta ei voinut päästä.
Nyt oli kysymyksessä uhkarohkea teko ja oli varottava, ettei vihollinen saanut vähintäkään vihiä, muuten oli Tomin suunnitelma turha. Verkalleen asteli hän senvuoksi taas keulaan päin, mistä hän voi antaa langolleen lähimmät määräykset ja ilmoittaa aikomuksensa. Riuttojen suu, mistä he olivat tulleet, oli noin puoli tiessä laivasta maalle, ja kuitenkin täytyy hänen mennä jotenkin läheltä ohi. Mutta puilla lastatuissa veneissä eivät miehet voisi liikkua kunnolleen. Kunhan hän vain pääsisi tuon suun ohi, niin ei olisi enää pelkoa kiinni joutumisesta. Sitä paitsi oli kanotissa kolme airoa, ja kolmella kanotti menee nopeammin kuin tullessa kahdella. Hänen sydämensä löi kuin halkaistakseen rinnan, mutta hän puri lujasti hampaitaan yhteen ja asteltuaan takaisin keulasta peräkannelle käveli hän siellä edes takaisin, aivan kuin olisi päättänyt levollisesti odottaa veneitten paluuta.
Harppunamies myöskin oikaisihe nojautumasta laidan yli ja lähti astelemaan edestakaisin peräkannen puolelle, missä vene riippui koukuissaan. Pikainen silmäys laidan yli sai hänet vakuutetuksi, että saarelaiset istuivat rauhallisesti kanotissaan ja liukuivat hiljalleen poispäin virran mukana. Laivalla olivat suuret purjeet auki, mutta tuulenhenki oli niin heikko, että laiva parahiksi voitti virran ja niin pysyi jotenkin paikoillaan.
Tuuli oli hitusen kiihtynyt, ja täytyi vetää vähän raakapuita etuhankaan päin. Harppunamies meni sinne ja huusi miehet luokseen. Nyt oli ratkaiseva hetki. Tom seisoi aivan veneen vieressä — yhdellä hyppäyksellä oli hän laidalla, tempasi piilukirveen, joka on jokaisen koukuistaan riippuvan pyytöveneen keulaan kiinnitettynä. Silmänräpäyksessä oli toinen veneen kannatusköysi poikki, ja keula retkahti laivankanteen ja perä jäi toisen kannatusköyden varaan.
"Tänne — kaikki! — Apuun! tänne!" huusi harppunamies ja syöksi halko kädessä Tomin kimppuun, mutta hän tuli liian myöhään. Yhdellä hyppäyksellä oli Tom veneen perän luona ja piilunsa iskettynä siihen niin syvälle, ettei hän saanut sitä kiskaistuksi irtikään. Mutta hänellä ei ollutkaan aikomus ruveta puolustautumaan, hänen vain piti päästä pakenemaan. Pitkällä harppauksella hyppäsi hän yli laidan ja putosi mereen parinkymmenen askeleen päässä kanotista, joka heti kiiti häntä kohti.
Synkkiä kirouksia ja sadatuksia kaikui hänen takanaan laivalta. Kapteni hyppäsi kannelle ja venemiehistö ryntäsi särkyneen veneen luo nostaakseen sen niin pian kun mahdollista taas paikoilleen ja pannakseen sen kuntoon. Harppunamies vetää silpasi lipun laivan mastoon antaen niin merkin rannalla olijoille.
Tom oli pian tullut veden pinnalle ja ennenkun laivan miehistö oli edes voinut tehdä mitään päätöstä tai käydä käsiksi rikkoutuneen veneen korjaamiseen, oli hän jo päässyt kanotin keulan kohdalle ja kiepsautti itsensä Alohin avulla kanotiin. Ensimäiseksi vilkasi hän laivaan, jonka mastoon paraillaan nousi englanninlippu. Sitte tarttui hän heti vieressään olevaan airoon, ja nuo kolme miestä tiesivät nyt, että heidän pakonsa onnistuminen riippui heidän käsivarsiensa voimasta.