"Seis siellä!" huusi kapteni, joka näki jo varman saaliinsa puikahtavan käsistä noin röyhkeästi. "Seis tai minä ammun teidät kaikki mäsäksi!" Mutta hänen uhkauksensa oli tehoton. Hänellä ei ollut ampuma-asetta käsillä, ja siepaten vain harppunan hän viskasi sen sokeassa vimmassaan satasen askelta loitonneen kanotin jälkeen. Harppuna ei lentänyt edes puoltakaan matkaa ja hävisi sihisten veden pinnan alle.
Kanotin keulassa kuohui kirkas vesi sen kiitäessä hyvää vauhtia, ja sujakka, kevyt alus olisi kiitänyt kuin nuoli kolmen voimakkaan soutajan lennättämänä, jos ei vauhtia olisi estänyt tukipuu.
Sikäläinen kanotti, joka on kovertamalla tehty yhdestä puusta, kaatuisi avonaisella merellä pienimmässäkin sivuaallokossa. Tämän vuoksi kiinnitetään toiselle puolen tukipuu, joka on noin kahdeksan tai kymmenen jalkaa pitkä, ja joka noin neljä jalkaa ulohtaalla kanotista ui sen rinnalla. Se pitää kanottia niin mainiosti tasapainossa, että se voi kestää verrattain suurta merenkäyntiä, mutta se estää tietysti myöskin kulkua. Ylen suuri nopeus ei tietenkään usein ole saarelaisille tarpeen, he haluavat vain kulkea varmasti ja — mukavasti.
Tomin rohkea temppu, vaarallisen laivaveneen rikkominen, oli muuten onnistunut niin erinomaisesti, ettei nyt tarvinnut pelätä vähintäkään vaaraa laivasta päin. Vene oli aivan mahdoton vesille, sillä paitse piilukirveen tekemää reikää oli veneestä keulan pudotessa kanteen irtautunut yksi lauta. — Mutta tuo lippu mastossa! Tom tiesi aivan hyvin, että miehet maissa ollessaan pitävät laivaa tarkkaavasti silmällä. Toivottavasti olivat he jo puita lastanneet ainakin jonkun verran, niin etteivät lähde paluumatkalle aivan tyhjinä. Missään tapauksessa he eivät voineet tietää, mitä täällä oli tapahtunut, niin että mastoon vedetty lippu oli heille ainoastaan pikaisen paluun merkkinä. Kanotista ei voinut nähdä aivan lahden pohjukkaan, ennenkun olivat päässeet riuttojen suusta sisään, sillä kuohut riutoilla olivat aivan kuin muurina välissä. Kun he vain pääsisivät sinne asti, niin olisi nyt vastainen virtakin silloin myötäinen heille.
Nuo kolme miestä eivät sillä aikaa vaihtaneet halaistua sanaa, ja muuten niin veltot saarelaisetkin jännittivät kaikki jäntereensä soutaessaan. Jo olivat he suun kohdalla — vielä yksi veneenmitta, niin he voivat nähdä lastauspaikan majainsa edustalla: jos veneet olivat vielä siellä, niin olivat he pelastetut.
"Tuolla he tulevat!" huudahti Alohi ja viittasi airolla suuntaa. —
"Eteenpäin!" kuului Tomin käsky yhteenpurtujen hampaitten välistä, ja samassa silmänräpäyksessä esti seuraava tyrsky enempää näkemästä.
Molemmat laivanveneet olivat nyt kerrottujen tapausten aikana saapuneet maihin, ja ensimäinen harppunamies, jolle kapteni oli ilmoittanut muutamin sanoin, että hän ei aikonut päästää enää vapaaksi entistä karannutta kirvesmiestään, oli saanut määräyksen ottaa vain jonkunverran puita, ainoastaan välttämättömän tarpeen varalle ja palata takaisin niin pian kun suinkin. Tietysti alkuasukkaille ei annettu tietoa kaptenin aikeesta, sillä niin mielellään kuin saarelaiset muuten luovuttivatkin karanneita merimiehiä, eivät he kuitenkaan olisi suostuneet antamaan heille nyt täydellisesti kuuluvaa valkoihoista.
Kapteni oli luullut voivansa pitää skotlantilaista laivassa vähimmättä vaikeudetta, tietysti hyvällä niin kauan kun mahdollista, mutta niin pian kun ei hyvä auttanut, väkivallalla. Eihän Tom kuitenkaan olisi voinut asettua vastarintaan täysilukuista venemiehistöä vastaan, vaikkapa hän uskaltaisi yrittää paeta kanotillakin. Sen vuoksi kapteni ei ollut jäänyt vastailemaan Tomin kysymyksiin — hän tiesi, ettei hänellä lainmukaisesti ollut oikeutta pidättää Tomia, joka ei tähän laivaan ollut pestautunut. Kaptenia oli hävettänyt käyttää väkivaltaa heikompaa kohtaan. Vahdissa oleva harppunamies oli kuitenkin saanut ankaran määräyksen kutsua kapteni heti kannelle polkaisemalla jalkaa, jos skotlantilainen todella tekisi vastarintaa. Hänelle ei ollut kumminkaan juolahtanut mieleenkään, että tuo kirvesmies sillä tavalla voisi yrittää paeta.
Mr. Hobart seisoen rannalla oli kiirehtänyt alkuasukkaita puiden kannossa. Mutta työ ei käynyt oikein nopeasti, sillä ensinnäkin ei hän osannut heidän kieltään, ja toiseksi ei alkuasukkailla ole vähintäkään käsitystä ajasta eivätkä senvuoksi tiedä kiireestä mitään. Se mikä ei tänään valmistu, jää huomiseksi, siinä koko ero, ja huomenna on yhtä hyvä päivä kuin tänäänkin. Jo entuudesta oli heille muuten kylläkin tuttua, että vieraat venekunnat ajattelevat toisin: he toimittivat asiansa aina niin, että he pääsivät lähtemään niin pian kun mahdollista. Senvuoksi ja vielä lisäksi koska Tomo oli vielä tuolla laivalla ja kaupanvälittäjänä, suostuivat he lopulta heittelemään puut metsästä hiekkarannalle. Samalla kun noin kolmekymmentä miestä, kaikkien naisten ja tyttöjen saattamina, jotka leiriytyivät heidän ympärilleen ja katselivat heitä, meni työhön naureskellen ja jutellen keskenään, muodosti harppunamies omista miehistään sekä osaksi alkuasukkaista kaksi jonoa, joita myöten halot kulkivat kädestä käteen veneeseen asti. Perämiehet olivat veneissä pinoamassa halot niin, etteivät ne olisi soutajien tiellä.