"Tuolla on heti kuusi syltä pinottuna", sanoi Tom. "Mikä teidän laivanne nimi on?"
"Kuusi syltä — se on mainiota. Silloin meillä syntyy pian kaupat. — Lucy Evans on laivan nimi."
"Ei näytä olevan erikoisen nopeakulkuinen", arveli Tom, jota kuitenkin vielä entisten aikojen muistot huvittivat sen verran, että otti osaa niitten laivojen kohtaloihin, joiden yhteyteen hetkeksikään joutui. "Kesti kauan, ennenkun pääsitte tänne asti."
"Eihän se ole mikään nopeakulkuinen", naurahti harppunamies, "mutta eipä ihmekään, sillä me olemme jo pian olleet kolme vuotta vesillä, ja kuparilevyt riippuvat siekaleina laivanrungosta alas. Muuten on sillä verrattain hyvä pyyntionni. — Asiasta toiseen, kun arvatenkin olette entinen merimies, tiedätte, että minun on vastattava miehistäni. Miten on täällä mahdollisuuksia karata?"
"Jos he tuntisivat rannan, niin olisi se kylläkin mahdollista", sanoi Tom yhtä hiljaa kuin kysyttiinkin, "mutta ei näin ollen, sillä koralliriutta pistäytyy tuolla takana tähän saareen ja he eivät pääsisi sen yli, ja jos ken yrittäisikin, saataisiin hän pian kiinni. Älkää olko huolissanne."
"Sitä parempi. — En minä heitä niinkään laske silmistäni. Kerrassaan kirottu juttu tuo roskaväen juoksenteleminen. Sitte kun läksimme, on meiltä juossut tiehensä jo kolmetoista."
"Kolmetoista, se on paljon, sittenpä on teillä niukasti miehiä."
"Hiton niukasti, vaikkakin olemme ottaneet muutamia uusia lisäksi Sandwichsaarilta. Miten olisi täällä? Eikö joitakuita saarelaisista saisi taivutetuksi koettamaan kerran valaanpyyntiretkeä?"
Tom naurahtaen pudisti päätään ja sanoi: "Voi hyvänen aika, se mahtaisi tuntua näistä kevytmielisistä ja tähän aurinkoiseen taivaaseen tottuneista miekkosista ihmeelliseltä, jos heidät yhtäkkiä vietäisiin pohjoisten jäävuorien keskelle ja pakotettaisiin siellä keittämään yöt päivät silavaa. He ovat melkein liian mukavuutta rakastavia paistaakseen edes täällä lämpöisessä oman leipähedelmänsä."
"No, kyllä totuttaisimme heidät", vastasi harppunamies.