"Kyllä sen uskonkin", nyökäytti Tom totisena. "En kuitenkaan siihen kehottaisi teitä, sillä te saisitte heistä huonoja merimiehiä. Kun te täältä lähdettyänne saavutte Tahitiin, niin siellä luulen melkein varmasti teidän voivan ainakin jossain määrin täydentää miehistöänne. Ranskalaisilla, kuten aikasemmin olen kuullut, melkein säännöllisesti on vankilassaan istumassa kiinnisaatuja karkureita."
"Luulen, että ukko ei kovinkaan halua heitä", sanoi harppunamies. "Mutta nyt ennen kaikkea näyttäkää minulle puunne ja olkaa sitte niin hyvä ja antakaa viedä aivan veneen viereen leipähedelmiä, appelsineja ja vihanneksia, joita teillä on varastossa, kuten tuossa näen, ja yleensä kaikkia muuta myötäväksi tarjottavaa. Minä asettelen sitten esille, mitä olen tuonut mukanani vaihtotavaraksi. Sillä tavalla pääsemme pikimmin johonkin tulokseen."
Hän kääntyi veneen perämiehen puoleen, jota hän salaa kuiskaten varoitti pitämään tarkasti silmällä miehiä, ja niin lähti Tomin kanssa lähellä olevalle halkopaikalle. Halot hyvin miellyttivät harppunamiestä, mutta ei hän voinut lopullisesti päättää mitään varmaa kauppaa, kun ei hän ollut tätä varten tuonut mukanaan kylliksi tavaraa tai rahaa eikä ollut saanut kaptenilta mitään varmaa määräystä.
"Tiedättekö mitä, ystäväni!" sanoi hän skotlantilaiselle. "Tulkaa minun veneessäni laivaan. Pari teidän saarelaisistanne voi seurata meitä kanotissa tuodakseen teidät pois siinä tapauksessa, että te ette suostu kauppaan. Mutta en epäile vähääkään, ettei ukko ottaisi puita, päinvastoin on ylenmäärin hyvillään, kun saa. Meidän kesken sanottuna, täytyy hänen ottaa niitä joko täältä tai sitte pian laskea jonkun toisen saaren rantaan, mutta onko siellä pilkotuita puita ja lähellä rantaa niinkuin nyt tässä! Kenen nämä ovat — teidänkö?"
"Osaksi minun, osaksi alkuasukkaiden."
"Hyvä, te teette heidänkin puolestaan kaupat, ja nyt tulkaa minun kanssani rantaan takaisin, jotta minä voisin pitää silmällä väkeäni."
"Ettekö te haluaisi ensin käydä majassani ja virkistää siellä itseänne?" kysyi Tom. "Sinne on tuskin kahtasataa askelta. Tuolla näkyy aita, joka ympäröi majaani ja puutarhaani."
"Kiitos, kiitos", vastasi harppunamies, "tahtoisinpa mielelläni silmätä sitä, mutta se ei käy päinsä. Maa polttaa jalkapohjiani täällä, kun en voi pitää silmällä venekuntaani. Yleensä täytyy teidän luvata minulle, että toimitatte halot, jos me ne otamme, avonaiselle rannalle, mistä alkuasukkaat voivat syytää ne veneeseen. Tänne metsään en minä uskalla jättää miehiäni, kiusaus olisi liian suuri."
"Te näytätte hyvin vähän luottavan heihin", naurahti Tom. "Onko sitte teidän kapteninne sellainen paholainen, vai onko muuten olo laivassa niin huonoa?"
"Taitaapa olla ukossa ainakin vähän, kuten sanoitte, paholaista, ehkäpä sen jo tiedättekin. Ruoka on muuten laivassa erinomainen, ja liikaa työtä ei miehillä myöskään ole. Viideltä alkain on joka ilta vapaata — ei tietysti silloin, kun meillä on valaita tai ihraa laivassa."