"Rogers?" huudahti Tom, "minä luulen todellakin, että hän on vanhoja tuttujani. Mikä laiva oli hänellä ennen?" lisäsi hän kääntämättä katsettaan kaptenista, joka tuli juuri kannelle. —
"Bonnie Scotchman, ellen erehdy", kuului vastaus.
"Vie sun tuhannen!" mutisi Tom puoliääneen itsekseen ja heitti tahtomattaan silmäyksen kanottiin, joka juuri saapui. Harppunamies meni kaptenin luo kertomaan hedelmä- ja vihanneskaupasta ja puhumaan puista, jotka olivat valmiiksi pilkottuina tuolla rannalla, ettei tarvinnut muuta kuin noutaa ne laivaan.
"Se on mainiota Mr. Hobart", sanoi kapteni reippaasti, "parempaa emme voi toivoakaan — ja entäs hinta?" —
"On myöskin kohtuullinen. Punanahkaisten parissa asuu muuan valkoihoinen, jolla näyttää olevan koko johto käsissään. Minä olen tuonut hänet tänne, jotta te voitte itse päättää kaupan hänen kanssaan. Tuolla se on se mies."
"Sepä hyvä, sitä parempi! Puhuuko hän englantia?"
"Hän on skotlantilainen."
"Sehän mainiota! — Hyvää päivää — hitto soikoon — kasvot näyttävät minusta perin tutuilta!"
"Mitä kuuluu, kapteni Rogers?" kysyi Tom, joka tointui pian hämmennyksestään, mutta astui kuitenkin vähän punehtuen ja hieman nolosti hymyillen kaptenin luo ojentaen hänelle kätensä. Kapteni katsoi häntä yhä tarkkaavammin silmiin. — "Te tuskin tunnette minua enää? Olen kai ruskettunut pitkien vuosien kuluessa täällä kuumassa auringonpaisteessa."
"Ettekö te ollut Bonnie Scotchman laivassa?"