Ferdinand (totisemmin). Ota vaari kuolemattomasta sielustasi, Loviisa!
Rakastitko marsalkia? Sinä et tästä huoneesta enää pääse ulos.
Loviisa. Min'en vastaa enää mitään.
Ferdinand (lankee kauheasti liikutettuna hänen eteensä maahan). Loviisa! Rakastitko marsalkia? Jo ennen kuin tämä kyntteli on palanut kaikki — seisot sinä — Jumalan edessä!
Loviisa (hyppää peljästyneenä ylös). Jeesus! Mitä se on? — — Ja mieltäni alkaa niin muutella.
(Vaipuu alas tuoliin.)
Ferdinand. Joko nyt? — Voi teitä vaimoja, kummituksia! Heikko luontonne kyllä sietää paha-tekoja, jotka ihmisyyden juuriltansa nyhtävät; mutta rahtunen arsenikia lyö teidät kumoon.
Loviisa. Myrkkyä! myrkkyä! voi herra Jumala!
Ferdinand. Niin pelkään. Limonadisi oli höystetty helvetissä. Sillä joit kuoleman maljaa.
Loviisa. Kuoleman! kuoleman! Laupias Jumala! Myrkkyä limonadissa ja kuoleman. — O, armaitse sieluani, laupeuden herra!
Ferdinand. Se on pää-asia. Sitä minäkin häneltä anon.