Lady (surkeasti, peräytyen hänestä). Herra majuori, tätä en ole teiltä ansainnut!
Ferdinand (ottaa hänen kätensä). Antakaa anteeksi! Me puhumme tässä kuulijoitta. Se seikka, joka teidät ja minut tänään — ainoan kerran — saattoi yhteen, antaa minulle vallan, ja pakoittaa minut, teille julkasemaan sisimmän tunteeni! — — Minun päähäni, milady, ei tahdo mennä, että niin kaunis ja älykäs vaimo — joita omaisuuksia miehinen mies tietäisi kunnioittaa — voipi heittäytä tuommoiselle ruhtinalle, joka on tottunut hänessä ihastelemaan vaan naisen lihaa, jos tämä vaimo ei häpeisi sydämensä kanssa astua jonkun miehen eteen!
Lady (katsoo hämmästyen häntä silmiin). Puhukaa kaikki ajatuksenne ulos!
Ferdinand. Te kutsutte itseänne Britannian tyttäreksi! Antakaa sanoani — sitä en voi uskoa, että te olisitte britannitar! Vapaa tytär maa-ilman vapainta kansaa — joka on ylpeä muiden avuilla koreilemaan — ei suinkaan voi myödä itseänsä muiden pahuudelle! Se ei ole mahdollista, että te olette britannitar, eli on tämän britannittaren sydän sitä pienempi kuta suuremmat ja väkevämmät Britannian suonet ovat!
Lady. Joko lopetitte?
Ferdinand. Vois sanoa, se on vaimollinen turhuus, — himo — luonne — huvitusten halu! Jo usein ennenkin on se tapahtunut, että sillä, joka kunniansa on menettänyt, on ollut hyviä avuja. Jo moni, joka ensin kulki häpeän tietä, sovitti sitten maa-ilman jaloilla töillänsä, ja moni käytti kauniisti häpeässä voitetun valtansa — — mutta mistäs se nyt tulee tuo hirmuinen maan rasitus, jonka-laista ei vielä ole koskaan ollut? Sen sanoin nyt herttua-kunnan puolesta! — Nyt lopetin!
Lady (hiljaisesti ja jalosti). Tämä on ensi kerran, Walter, kun minulle uskalletaan tämmöisiä puhua, ja te olette se ainoa ihminen, jolle niihin vastaan — Ett'ette huoli minua vaimoksenne, siitä kunnioitan teitä! Että voititte sydäntäni, sen annan teille anteeksi! Että puheenne olisivat teiltä täyttä totta, sitä en usko! Kuka annaksen loukkauksia sanomaan rouvas-ihmiselle, joka et tarvitse muuta kuin yhden yön hänet sortaaksensa, se pitää tätä rouvas-ihmistä jalo-mielisenä, eli — on hän mieletöin. — Että te maan rasittamisen vieritätte minun kuormakseni, sen antakoon teille anteeksi Jumala kaikki-valtias, joka kerran on tuomitseva teidät ja minut ja ruhtinan! — Vaan te olette minussa herättäneet englannittaren, ja tämän-laatuisiin nuhteihin pitää isän-maallani olla vastattavaa!
Ferdinand (nojautuen miekkaansa). Sitä olis huvittava kuulla!
Lady. Kuulkaa siis, mitä en kellenkään muulle ole uskonut, enkä kellenkään muulle koskaan usko! — Minä en ole se juoksu-nainen, Walter, jona minua näytte pitävän! Minä voisin ylpeillä ja sanoa: minä olen ruhtinallista sukua — onnettoman Tuomas Norfolkin sukua, joka joutui uhriksi Skottlannin Marian tähden. — Isäni, kuninkaan ylimäinen kammari-herra, tuli luulon alaiseksi pitävänsä sala-neuvoja Ranskanmaan kanssa, parlamentin kautta tuomituksi ja mestatuksi. — Kaikki maamme joutuivat kruunun omaksi! Me itse ajettiin maan-pakolaisuuteen! Äitini kuoli mestaus-päivänä! — Minä — nelitoista-vuotinen tyttö — pakenin Saksaan, kanssani vanha palvelus-piika — juveli-laatikko — ja tämä perintö-risti, jonka äitini kuollessansa ripusti kaulaani!
Ferdinand (tulee ajattelevaisemman näköiseksi ja katselee häntä lämpimillä katseilla).