Lady (kovimman tuskan äänellä). En mitään, herra von Walter! en muuta kuin sen, että te itsenne ja minut ja vielä kolmannen upotatte onnettomuuteen.
Ferdinand. Vielä kolmannenkin?
Lady. Me emme voi olla onnelliset keskenämme. Me tulemme isänne vihan uhriksi. Ei koskaan voi sen miehen sydän olla minun omani, joka pakosta otti minut vaimoksensa.
Ferdinand. Pakostako otti, lady? ja kumminkin otti? Voittenko te ottaa miehen ilman sydämettä? Voittenko te tytöltä anastaa sen miehen, joka on hänen koko maa-ilmansa? Te miehen riistää tytöltä, joka tälle miehelle on koko hänen maa-ilmansa? Te, milady — silmän-räpäys sitten se ihmeteltävä britannitar — te voisitte sen tehdä?
Lady. Mun täytyy. (Totisesti ja painolla.) Helleyteni teitä kohtaan voittaa rakkauteni. Vaan kunniaani se ei saa voittaa. Meidän aviosta puhuu jo koko maa. Kaikkein silmät katsovat minuun, kaikkein pilkka on valmis satamaan mun päälleni. Häpeäni olisi verratoin, jos joku ruhtinan alamainen uskaltaisi minut hyljätä! Toratkaa asiasta isänne kanssa! Pitäkää puoltanne, kuin taidatte! — Minä panen kaikki voimat liikkeelle! (Menee kiireesti pois. Majuori jää seisomaan sanattomaksi hämmästyneenä. Sitten töytää hän ulos syrjä-ovesta.)
Neljäs kohtaus.
Kammari soitto-mestarin majassa.
Miller. Rouva Milleritär. Loviisa tulevat esiin.
Miller (tulee kiireesti huoneesen). Johan sen sanoin edeltä-päin!
Loviisa (juoksee hätäisenä hänen tyköönsä). Minkä, isä? minkä?