Milleritär. Mutta mistä sen tiedät, että nyt on Loviisasta kysymys? Ehkä sinua on kiitelty herttualle. Ehkä hän tahtoo sinua soitto-joukkoonsa.
Miller (juoksee keppinsä). Ah, sinä tuhat tulimainen tulen-ruoka! —
Soitto-joukkoon! — Kyllä soitto-joukkoon, jossa sinä, parittaja, olet
ulvova diskantia ja minun sininen peräni oleva paassi-viuluna!
(Heitäksen tuoliin.) Jumala, taivaallinen isä!
Loviisa (istuksen hyvin kalvakkana tuolille). Äiti! isä! kuinka minua rupee hirmuisesti peloittamaan!
Miller (hyppää taas tuolilta ylös). Vaan jos minä sen läkki-sormen kerran tapaan! — Jos sen tapaan! — Olipa se tässä eli toisessa maa-ilmassa — Jos minä en hänen ruumistansa ja sieluansa pieksä yhdeksi liivaksi, jos minä en kirjoita jumalan-kymmenet ja isä-meidän ja Mooseksen ja kaikki prohveetat hänen selkä-nahkallensa, niin että mustelmat vielä kuolleista noustessa tuntuvat —
Milleritär. Niin! noidu sinä ja telmä! Sillä nyt muka saat pahan paranemaan! Auta, herra Jumala! Mitä tehdä? Mikä neuvoksi tulee? Sano nyt jotain, Milleri kulta! (Juoksee ulvoen kammarin läpi.)
Miller. Minä tahdon paikalla mennä ministerin puheille! Minä aukasen suuni — ilmoitan itse kaikki tyyni! Sinä tiesit sen ennen! Sinun olisi pitänyt minulle antaa vihiä! Tyttö olisi voitu vielä säilyttää — Vaan sinä olit itse väli-verkkona! Niin pidäkin nyt huoli parittajan-palkastasi! Syö nyt itse keittämäsi rokka! Minä otan tyttäreni käsi-puolesta kiinni ja menen hänen kanssansa rajan taakse!
Viides kohtaus.
Ferdinand von Walter töytää peljästyksissä ja läähättäen huoneesen. Edelliset.
Ferdinand. Oliko isäni täällä?
Loviisa (hyppää hämmästyksissä ylös). Hänen isänsä?