Ferdinand (lankee huumeuksissa hänen jalkojensa juureen). Minua, sinä onnetoin, hän tahtoo!
Loviisa (hetkisen kuluttua, vapisevalla äänellä ja hirmuisella tyyneydellä). No — mitä siitä peljästyn? — Johan sen tuo vanhus minulle usein sanoi — vaikk'en sitä ottanut uskoakseni. (Äänettömyys, sitten hän viskautuu isänsä syllin.) Isä, täss' on tyttäresi takaisin — anna anteeksi, isä! — Eihän lapsesi sille mitä taida, että tämä hänen unensa oli niin ihana, — — ja herääminen siitä nyt niin hirmuinen —
Miller. Loviisa! Loviisa! O Jumala, se ei ole täydessä järjessään — tyttäreni, lapsi-rukkani — Kirottu olkoon viettelijä! — Kirottu se kurja akka, joka lapseni hänelle paritti!
Milleritär (syleilee itkien Loviisata). Ansaitsenko tuota kirousta, tyttäreni? Antakoon Jumala teille anteeksi, paroni! Mitä tämä lammas on teille tehnyt, että hänet raatelette?
Ferdinand (hyppää hänen eteensä, päättäväisyydellä). Mutta minä katkon hänen paulansa — katkon nämä epä-luulon rauta-vitjat — Vapaasti tahdon minä valita, että mun rakkauteni jätttläis-rakennus tulee pyörryttämään naita sontiais-sieluja.
(On juosta pois.)
Loviisa (nousee vavisten tuolista, seuraa häntä). Minne? minne? Elä mene! — Isä — äiti — tänä hirmuisena hetkenä tahtoo hän meistä luopua!
Milleritär (juoksee hänen perästänsä ja tarttuu häneen). Varmaan tulee presidenti tänne — Hän sortaa lastamme — hän sortaa meitä — Ja te, herra von Walter, jätätte meidät yksinämme?
Miller (nauraa kamalasti). Jättää meidät, kun jättääkin! Miks'ei jättäis? — — Johan tyttö antoi hänelle kaikki! (Tarttuen yhdellä kädellä majuoriin, toisella tyttäreensä.) Malttakaapa vähän, herra! tie minun huoneestani menee tämän tyttö-rievun ylitse — Odota ensin isääsi, jos et konna liene. Kerro hänelle, kuinka tytön sydämeen varastauduit, pettäjä, tahi Jumal' avita! (viskaten tyttärensä hänelle, ankarasti) sun pitää ensin kuolijaksi polkea tuo onnetoin kappale, jonka tämmöiseen häpeään olet saattanut!
Ferdinand (tulee takaisin, ja käypi ajatellen edes takaisin). Presidentin valta tosin on suuri — isän-valta on lavea sana — niin lavea, että konnuuskin hyvin voipi piillä sen peitossa — hän voipi sillä vallalla paljon tehdä — paljon. Mutta vielä enemmän voipi rakkauden valta — Kuule, Loviisa! Pane kätesi mun käteeni! (tempaa hänen kätensä.) Niin totta Jumala minua auttakoon henkeäni haukkoessani! — Se hetki, joka nämä kaksi kättä eroittaa toisistansa, se hetki on ratkaiseva mun eloni juoksun!