Wurm. Ei millään muotoa — sen verran vaan, että saamme koko perhe-kunnan pihtiin — Panemme siis kaikessa hiljaisuudessa soitto-mestarin kiinni — Tehdäksemme hätä oikein kovaksi, voimme äitinkin ottaa mukaan, — puhumme hengen-asiasta, kaakista, ikuisesta vankiudesta, ja teemme sen tyttären kirjeen ainoaksi vapauttamisen ehdoksi.
Presidenti. Hyvä! hyvä! ymmärrän.
Wurm. Hän rakastaa isäänsä — hulluuteen asti, olin sanoa. Hänen henkensä, eli kumminkin vapautensa, vaara — — tytön tunnon-nuhteet, että hän muka on ollut siihen syynä — mahdottomuus saada majuoria — ja viimein hänen päänsä huumentuminen, jonka minä otan tehdäkseni — nämä seikat yhteensä tekevät, että tytön pitää mennä pyydykseen.
Presidenti. Mutta poikani? Etkö luule hänen siitä saavan vihiä? Eikö hän joudu vielä isompaan raivoon?
Wurm. Jättäkää se minun huolekseni, armollinen herra! — Isää ja äitiä ei lasketa ennen irti, kuin koko perhe-kunta on valallansa vannonut koko asian pitävänsä salassa, ja niin muodoin vahvistavat meidän petoksen.
Presidenti. Valalla? Mitä vala auttaa, pöykiö?
Wurm. Meikäläisissä ei mitään, armollinen herra! Vaan tässä ihmis-lajissa kaikki — Ja katsokaahan nyt, kuinka kauniisti me kumpikin tällä tavalla voitamme tarkoituksemme — Tyttö menettää majuorin rakkauden ja hyvän maineensa! Isä ja äiti tulevat kovan onnen kautta pehmeämmiksi, ja viimein pitävät he sitä vielä armona, jos minä naiden tyttären saatan hänelle kunniansa takaisin.
Presidenti (nauraa päätänsä pudistaen). Mun täytyy tunnustaa itseni voitetuksi sinulta, konna! Verkkosi on saatanallisesti hieno! Oppilas voittaa opettajansa — — Vaan nyt tulee kysymys, kelle se piljetti on kirjoitettava? Kenen kanssa yhteyttä pitäväksi hänet teemme?
Wurm. Arvattavasti semmoisen kanssa, joka poikanne päätöksen kautta joko kaikki voittaa eli kaikki menettää!
Presidenti (vähän arveltuansa). Min'en tiedä muita kuin hovi-marsalkin.