Ferdinand. Millisenä se nyt tuossa seisoo, tää rakkauden-sankari! Seisoo kuudennen luomis-päivän häpeäksi! Ikäskuin kehno patus hänessä olisi Luojan mestari-työtä kelvottomasti apinoinut! — Sääli vaan, ikuinen sääli sitä aivo-rahtuista, joka tässä kallossa piilee! Se rahtunen aivoa apinan päässä ollen olisi sen täydeksi ihmiseksi tehnyt; mutta tälle se aivon-sipale ei voinut puoltakaan järkeä antaa. — Ja tälle tämmöiselle antoi Loviisa sydämensä! — Kauheata! — Käsittämätöintä! — — Miehelle, joka on tehty enemmän mitoittamaan vaimoja kuin heissä mies-halua herättämään!
Hovi-marsalki. O, Jumalalle kiitos ja kunnia! Se sanoo sukkeluuksia.
Ferdinand. Antaisinko hänen olla aloillansa! Armaita soisin häntä, niinkuin matoista armaitaan! Joka kun nähdään, niin ihmetellään Luojan viisaita asetuksia, joka vielä loallakin ja ravalla tietää luonto-kappaleita ruokkia; joka oikeutten korpille ja niille, jotka majesteettien liassa rypevät, aikanansa antaa elatuksen — Ihmeteltävä tosiaankin on Luojan varovaisuus; hän on luonut luteet ja muut syöpäläiset ikäänkuin poliisi-miehinä isompain eläinten ruumiit pahasta verestä puhdistamaan; ja vielä hengenkin maa-ilmaan palkkaa hän tämmöiset imijäiset poliisi-miehet, niinkuin tääkin katala on — Vaan (julmistuu uudestaan) minun kukkaseeni elkööt nämä syöpäläiset puuttuko, muuten minä ne (tarttuu marsalkiin ja pudistelee häntä kovasti) näin, ja näin, ja vielä näin litistän liivaksi.
Hovi-marsalki (itseksensä huoaten). Hyvä Jumala! joska tästä pulasta pääsisin! Ennen olisin sadan peninkulman päässä Parisin Bicêtressä ennenkuin tämän kynsissä!
Ferdinand. Sinä roisto! Jos se tyttö ei enää ole puhdas! Sinä roisto! Jos sinä nautitsit sitä, jota minä jumaloitsin! (raivommasti) jos sinä hekkumoit siinä, jossa minä pysyttäydyin enkelinä! (Vaikenee yht'äkkiä, vaan sitten kauhistavasti.) Sinulle, roisto, olisi parempi paeta helvettiin kuin että minut kohtaisit taivaassa! — Mihin määrään edistyit tytön kanssa? Tunnusta!
Hovi-marsalki. Päästäkäähän irti! Minä tunnustan kaikki!
Ferdinand. O, suloisempi mahtaa olla, sen tytön kanssa syntiä tehdä, kuin jonkun toisen kanssa taivaallisesti huikennella — Jos se syntiin suostuisi, voisi hän sielun hinnan halventaa ja hekkuman saattaa siveyden arvoiseksi. (Marsalkille painaen pistuolin sydäntä kohden.) Mihin määrään edistyit hänen kanssansa? Minä ammun, tahi tunnusta!
Hovi-marsalki. Ei se ole mitään — ei niin mitään! Malttakaa nyt mielenne yhdeksi minuutiksi! Te olette petetty! —
Ferdinand. Sinäkö, konna, minua vielä käsket mieltäni malttamaan? —
Mihin määrään tulit hänen kanssansa? Tunnusta, eli olet kuoleman oma!
Hovi-marsalki. Mon Dieu! Hyvä Jumala! Puhunhan minä — kun vaan kuulisitte! — Kuulkaahan — hänen isänsä — oma isänsä —