Ferdinand (julmemmin), Paritti tyttärensä sinulle, eikö niin? Ja mihin määrään tulit hänen kanssansa? Minä tapan sinut eli tunnusta!
Hovi-marsalki. Te raivootte. Ettenkä kuule mitään. Minä en ole koskaan edes nähnytkään häntä. En tunne häntä koko ihmistä. Enkä tiedä hänestä tuon taivaallista.
Ferdinand (peräytyen). Et ole häntä koskaan nähnyt? Et tunne koko ihmistä? Etkä tiedä hänestä tuon taivaallista! — Milleritär joutuu sun tähtesi hukkaan; sinä kiellät hänet kolmasti yhdessä henkäyksessä? — Pois sinä, kelvotoin mies! (Antaa hänelle pistuolilla kolahduksen ja survaa hänet ulos huoneesta.) Sinun-laisiasi varten ei kruutia ole keksitty!
Neljäs kohtaus.
Ferdinand kauan oltuansa ääneti, jolla ajalla hänen näkönsä muuttuu hirmuisen päättäväiseksi.
Ferdinand. Hukkunut! onnetoin! — se olen minä. Sinä olet se myös. Jaa, jos minä hukun, hukut sinä myös — Kaikkein tuomari! elä vaadi häntä minulta pois! Tyttö on minun. Tämän tytön edestä jätin minä sinulle koko maa-ilmasi, enkä pitänyt mitään lukua muusta ihanasta luomisestasi. Jätä tyttö minulle! — kaikkein tuomari! Tuolla maa-ilmassa vaikeroitsee miljonia sieluja sinun perääsi — käännä sinne laupeutesi silmä — minun anna yksin toimia kaikkein tuomari (Levittäen suuresti kätensä.) Olisiko rikas, varakas luoja saita yhdeltä ainoalta sielulta, joka vielä päälle päätteeksi on kehnoin hänen luomisessansa? — Tyttö on minun! Minä olin kerran hänen jumalansa, nyt olen hänen saatanansa! (Silmänsä kamalasti luoden nurkkaan.) Iän-kaiken hänen kanssansa väännettynä kadotuksen piina-pyörätie — silmä karsaasti katsoen silmähän — tukat pystyssä tukkia vastaan — kauhistava valituksemmekin yhdeksi ääneksi sulanunna — ja minä silloin uudistaen hellät hyväilyni häntä kohtaan, ja luetellen hänelle kaikki valansa — Jumala! Jumala! se vihkimys on kauhea — mutta ian-kaikkinen!
(On töytäämässä ulos. Presidenti tulee sisään.)
Viides kohtaus.
Presidenti ja Ferdinand.
Ferdinand (peräytyen). Oi! — isäni!