Ferdinand. Ei sillä niin kiirettä ole, hyvä Miller! (Itseksensä mumisten.) Varsinkin isän puolesta — Ole vaan täällä — Mitäpä minä vielä arvelinkaan kysyä? — Niin! Onko Loviisa sinun ainoa tyttäresi? Eikö sinulla muita lapsia olekaan?
Miller (lämpimästi). Ei ole muita, paroni! — Enkä ole toivonutkaan muita. Siitä tytöstä on jo kyllä, ottamaan koko isän-sydämeni valtaansa — sille olenkin jo antanut rakkauteni kaiken pää-oman.
Ferdinand (kovasti liikutettuna). Haa! — — Käyppä kuitenkin katsomassa, eikö se juoma joudu, hyvä Miller!
(Miller menee.)
Neljäs kohtaus.
Ferdinand (yksinään). Ainoa lapsi! — Tunnetkos sen, murhaaja! Kuuletko sitä, ainoa? — Ja sillä mies-paralla ei ole koko taivaan-kannen alla muuta kuin viulunsa ja tuo ainokaisensa. — Sinä tahdot sen häneltä ryöstää? — Ryöstääkö? — Ryöstääkö kerjäläisen viimeisen hätä-varan? Katkoako ramman sauvan ja heittää kappaleet hänen eteensä? Kuinka? Onko minulla tosiaankin siihen sydäntä? — — Ja kun hän sitten tulee ja tytär makaa selällänsä, kukkanen — nuutunut — kuollut — vallattomasti tallattu, hänen viimeinen, ainoa, verratoin toivokkinsa. — Haa! ja kun hän sitten siinä seisoo sen edessä, seisoo ja hänestä koko luonto herkeää henkimästä, ja hänen jähmistynyt silmänsä näkee koko rajattoman avaruuden tyhjäksi ja autioksi, etsii Jumalata eikä löydä Jumalata ja tulee tyhjänä takaisin. — — Jumala! Jumala! Vaan eihän minunkaan isälläni ole kuin tämä ainoa poika — tämä ainoa poika, vaan ei kuitenkaan ainoa rikkaus. — (Vähän ajan perästä.) Vaan kuitenkin! Mitä hän sitten menettää? Tytön, josta rakkauden pyhimmät tunteet olivat vaan vauvoja. Tekisikö se isäänsä onnelliseksi? — Ei suinkaan! Ja minä ansaitsen vielä kiitoksen, että poljen kuolijaksi sen sisiliskon, ennenkuin se vielä pistää isääkin.
Viides kohtaus.
Miller, joka tulee takaisin, ja Ferdinand.
Miller. Heti saatte sen, paroni! — Tyttö-riepu istuu tuolla ulkona ja on itsensä kuolijaksi itkeä. Limonadissaan tuopi hän teille varmaan kyyneleitäkin.
Ferdinand. Hyväpä se olisikin, jos siinä vaan kyyneleitä olisi! — — Vaan koska ikään puhuimme soitosta, Miller! (Vetää raha-kukkaronsa ylös.) Niin olen minä vielä velka-miehesi.