Kuudes Kohtaus.
KAARLO. SOREL. Du CHATEL.
Kaarlo.
Kuin? Onko kruunu ainoo tavara?
Niin raskas onko siitä luopua?
Ma tunnen mit' on raskahampi vielä!
Kun mielten korskain mestaroittavana
On ainiaan ja itsepintaisten
Vasalliloitten armon alla, tuo
On sydämelle tuntevalle kovaa
Ja kovempaa kuin sallimuksen puuska!
(Du Chatelille, joka vielä empii).
Tee tehtäväs?
Du Chatel (lankee hänen jalkainsa juureen).
Oi herra kuningas!
Kaarlo.
Se päätöksemme on. Ei sanaakaan!
Du Chatel.
Burgundin herttuan kanss' rauhan käy!
En muuta pelastusta tiedä sulle.
Kaarlo.
Sa tuohon neuvot, ja sun vertas toki
Se rauha vahvistukseksensa vaatii.
Du Chatel.
Täss' pääni on. Sun eestäs tappeluissa
Sen altihiksi annoin ja sun eestäs
Sen pyövelille riemuiten nyt kauppaan.
Tee herttualle mieliks'! Työnnä minä
Häll' ankarimman koston uhriks', anna
Tuo vanha viha verelläin mun häätää!
Kaarlo (katselee häntä hetken alkaa liikutettuna ja äänetöinnä).
Se totta onko siis? Niin kehno oonko,
Ett' ystäväni, jotka sydämeeni
Voi nähdä, häväistystä neuvovat?
Ma syvän lankeemukseni nyt tunnen,
Kun luottamusta kunniaani puuttuu.
Du Chatel.
Oi, muista —