Isabella.
Kuin? Vaikuttaako hornan ilvejuoni,
Mi tappelussa meille turmaa tuotti,
Nyt täällä myöskin, mielet muuttaen?
Ken riidan alkoi? Lausukaat! — Mylord!
(Talbotille),
Niin hyötyänne unhotitteko,
Ett' kunnon liittolaisen loukkasitte?
Mit' ilman häntä voitte? Kuninkaanne
Hän istuimelle nosti, ja hän itse
Sen kannattaa ja mieltä myöden kaataa;
Hän joukoillansa teitä vahvistaa
Ja nimellään. Jos kaikki asukkaansa
Englanti tänne tois, tää valtakunta
Ei, koossa ollen lankeis sittekään;
Ei, Franska yksin Franskan voittaa taitaa!
Talbot.
Me kunnon ystävälle arvo suodaan,
Vaan vilpillistä vastustamme syyllä.
Burgund.
Ken kiittämättömyyttä harjottaa.
Se valheen merkin kantaa otsassaan.
Isabella.
Kuin, herttua? Niin, niinkö häpeän
Ja kunnian te hylkäsitte, että
Sen kätehen, jok' isän teiltä murhas,
Te teidän laskisitte? Niinkö hurja
Nyt ootte, että kunnon suostumusta
Dauphinin kanssa aattelette, jonka
Te turman partahalle itse veitte?
Niin täperälle hänen saitteko,
Ett' itse työnne purkaisitte taas?
Tääll' ystävänne! Menestystä teille
Englannin yhtyydessä löytyy vaan.
Burgund.
Dauphin kanssa suosioon en pyydä;
Vaan hylkimistä korskan Englannin
Ja röyhkeyttä kärsiä en voi.
Isabella.
Oi tulkaat! Hälle anteeks' antakaat!
On huoli raskas päälliköllä aina,
Ja nurjamieliseksi turma saattaa.
Oi tulkaat! Syleilkäätte! Sallikaat
Tuo säre uutena mun parantaa.
Talbot.
Burgund, mit' aattelette! Sydän jalo
On valmis järjen alle taipumaan,
Sen viisahasti kuninkaatar lausui;
Tää käden-anto haavan lääkitköön,
Jon kieleni on vahingosta lyönyt.
Burgund.
Hän järki sanan lausui, vihani
Ma välttämättömyyden tähden uhraan.
Isabella.
No niin! Tää uusi liitto suudelmalla
Nyt päättäkäät, ja äkkilausehenne
Sitt' taivon tuulet vieköön!
(Burgund ja Talbot syleilevät).