Dunois.
Ei, eipä hourupäätä uskomista,
Kun lapsessansa itseänsä solvaa.
Sorel (Johannalle).
Oi haasta! Vaiti-olo kurja heitä!
Sua uskotaan. Niin, sinuun luotetaan.
Yks' sana suustas vaan, yks' ainoa
On meille kylliks' — Mutta haasta! Tyhjäks'
Tuo julma syytös tee. — Oi lausu, että
Sa syytön oot, ja sua uskotaan!
(Johanna seisoo liikahtamatta, Agnes Sorel
peräyntyy hänestä kauhistuen).
La Hire.
Hän hämillään on. Säikähdys ja kammo
On hänen vaijentanna — Moinen syytös
Voi itse puhtauden tyhmistyttää.
(Lähestyy häntä).
Oi neitsyt, toinnu! Puhtokaisuudella
On kieli, voitonmuoto, joka niin-
Kuin ukon-nuoli solvauksen sortaa!
Oi nouse ylevässä kammossas
Ja häväistykseen, rankaistukseen saata
Ne, jotka puhtauttas herjaavat.
(Johanna seisoo järkähtämättä. La Hire peräyntyy
kauhistuneena; mielen liikutus kasvaa kasvamistaan).
Dunois.
Miks' kansa pelkää, miksi ruhtinaatkin
Jo empivät? Hän puhdas on — sen tiedän,
Sen urhokunnialla taata tahdon,
Ma hansikkani tuohon paikkaan viskaan:
Ken häntä syylliseksi väittää tohtii?
(Ukkonen jyristää kovasti; kaikki seisovat kauhistuneena).
Thibaut.
Sen Herran kautta, joka tuolla jyskii,
Mull' lausu, ootkos syytön? Koita kieltää,
Ett' sydämessäs vihamiestä kätket!
(Ukkonen jyristää kovemmin; kansa pakenee kaikkialle).
Burgund.
Kies auta! Mitkä merkit kauheat!