GORDON.
Hyi sanojanne, herra sotamarski!
Miks raivostutte noin te keisariinne —
BUTTLER. Voitosta ensimäisest' odotatte nyt liikaa. Pian kääntyy onnen pyörä, on keisari näät vielä voimallinen.
ILLO. On hällä sotureit', ei päällikköä, ja sotaa ymmärrä ei Ferdinand, kuningas Unkarin — Ja Gallas? Hän ei menesty, tuo joukkoin menettäjä. Octavio, se käärme, hän voi salaa haavoittaa kantapäähän, mutt' ei pysty hän julkitaistoon Friedlandia vastaan.
TERZKY. Me emme harhaan lyö. On herttualla onnensa; tiedetäänhän, että voittaa vain Wallensteinin johdoll' Itävalta.
ILLO. On ruhtinaalla aivan heti koolla armeija suuri, kaikki kilvan rientää luo hänen vanhain kuuluin lippujensa. Entisten päiväin näen palaavan, hän suur' on oleva kuin ennenkin — Mitenkä silloin ällistyy ne hullut, jotk' ovat hänestä nyt luopuneet! Hän maita antava on ystävilleen ja keisarillisesti palkitseva uskollisuuden. Muistaa suosiollaan ensiksi meitä. (Gordonille.) Teitä myös hän muistaa, pesästä tästä ottaa, paikan suopi uskollisuudellenne loistavamman.
GORDON. Paikkaani tyydyn, ylemmä en tahdo: jos suur' on kukkula, on rotko syvä.
ILLO. Tääll' enää teill' ei ole määräämistä, huomenna saapuvat näät ruotsalaiset. Pois tulkaa, Terzky! Joutuu illallinen. Tulolle ruotsalaisten annammeko valaista kaupungin, ja ken lyö laimin, espanjalainen on ja kavaltaja.
TERZKY.
No, älkää! Herttua ei siitä pidä.
ILLO. On meillä herruus täällä, keisaria tunnustaa saa ei, missä meill' on valta. — No hyvää yötä, Gordon. Vielä kerta paikasta huolehtikaa, kiertovahdit nyt lähettäkää, tunnussanan voi varalta vaihtaa. Tuokaa kymmeneltä itselleen herttualle avaimet, pääsette silloin portin vahdinnasta, huomenna saapuvat näät ruotsalaiset.
TERZKY (mennessään Buttlerille).
Tullette linnaan tekin?