GORDON. Nyt hänen virheensä te unhottakaa! Aatelkaa suuruuttaan ja lempeyttään, piirteitä herttaisia sydämen ja elämänsä yleviä töitä, ja niiden suokaa lailla enkelin rukoillen estää miekka iskemästä.
BUTTLER. Se myöhäist' on. En sääliä saa häntä, vain veriaatokset saa mulla olla.
(Ottaen Gordonia kädestä.)
Niin, Gordon! Enhän minä herttuata rakasta, eikä siihen aihett' ole — mut viha ei tee mua murhaajaksi, vaan hänen paha kohtalonsa. Mua pakottaa seikkain tyly yhtymys. Vapaaksi luulee työnsä ihminen — hän pettyy! Hän on lelu sokeen mahdin, jok' ihmiselle hänen valinnastaan luo pian pelottavan täytymyksen. Mit' auttais sydämeni puolto häntä — Kuitenkin täytyy minun hänet tappaa.
GORDON.
Jos sydän varoittaa, niin sitä kuulkaa!
On sydän Luojan ääni; ihmistyötä
on kaikki älyn viisaat laskelmat.
Mink' onnen voitte saada verityöstä?
Oi, verestä ei verso mitään hyvää!
Se työkö portaana ois suuruuteenne?
Oi, älkää luulko — Kuninkaat voi joskus
murhasta pitää, mut ei murhaajasta.
BUTTLER. Te ette tiedä. Olkaa kysymättä. Miks saivat ruotsalaiset voiton, miksi niin joutuin lähenevät! Soisin hänet armoihin keisarin niin mielelläni. En vertaan tahdo. En, hän saisi elää. Vaan sanaani mun tulee kunnioittaa. Siis kuolkoon hän tai — kuulkaa! — mua kohtaa häpeä, hän jos pääsee käsistämme.
GORDON.
Semmoista miestä pelastaakseen —
BUTTLER (pikaisesti).
Mitä?
GORDON.
Kannattaa uhratakin — Olkaa jalo!
Kaunistaa sydän miest', ei mielipide.
BUTTLER (kylmästi ja ylpeästi). On suuri herra ruhtinas — mut minä vain halpa henkilö, te tarkoitatte. On muka maailmasta sama, saako alhainen kunniaa vai häpeää, kun ruhtinaallinen vain pelastuu. — Arvonsa itselleen suo kukin itse. Minusta riippuu, kuinka korkealle arvostan itseni. Ei maailmassa niin ylhäist' ole, että itseäni mä häneen verrattuna halveksisin. Tahtomme meistä tekee suuren, pienen, ja koska minä olen uskollinen mun tahdolleni, täytyy hänen kuolla.