KREIVITÄR. Uskollisesti muistat vähäiset sä suosiot, vaan loukkaust' et lainkaan? Täytyykö muistuttaa, ne kuinka maksoi uskollisuutes Regensburgiss'[35] ennen? Olithan säätyjä sä loukannut; sä hänen suuruuttansa varten otit maailman vihat, kirot hartioilles, sull' yhtään ystävää ei Saksass' ollut, kosk' elit keisarias varten vain. Hänestä luopunut et silloinkaan, kun Regensburgin päivillä tuo myrsky vastaasi nousi — silloin luopui hän sinusta! Sinusta hän luopui! Sinut vuoks ylvään baijerilaisen uhriks antoi! Takaisinsuotu arvo[36] oisko muka vääryyden sovittanut ankaran? Ei todellakaan sulle hyvä tahto, vaan kovan hädän laki antoi paikan, jonk' ois ne mielellänsä evänneet.
WALLENSTEIN. Niin — kyll' ei virkaa suonut hyvä tahto, ei mieltymys. Jos virkaa käytän väärin, niin ainakaan en mitään luottamusta.
KREIVITÄR. Vai luottamusta heillä? Mieltymystä? — Sinua tarvittiin! Vain hätä, joka on hurja pakottaja, jot' ei auttaa voi tyhjät nimet, apunäyttelijät,[37] tekoa joka vaatii yksistään, ei ulko-arvoa, ja peräsimeen suurimman, parhaan hakee, vaikka täytyis se alhaisosta ottaa — se vain saattoi sun virkaan sekä antoi valtakirjan. Se suku näät, niin kauan kuin se voi, nöyrillä orjasieluill' aikaan tulee ja keksimällään nukkekoneistolla — mut uhatessa pahimman, kun enää ei tyhjä näennäisyys teho, silloin se vaipuu luonnon käsiin voimakkaihin, sen jättihengen käsiin, joka kuulee vain itseään, ei sopimuksist' yhtään välitä sekä ryhtyy tekemisiin omilla ehdoillansa ainoastaan.
WALLENSTEIN. Se totta on! En heille teeskennellyt, en heitä kaupass' ole pettänyt; turhaksi katsonut mä olen pitää salassa heiltä laajayritteistä ja rohkeata mielenlaatuani.
KREIVITÄR. Pikemmin — aina olet esiintynyt pelottavana aivan avoimesti. Et sinä, joka pysyit itsenäsi, vaan he, jotk' antoi sulle vallan, vaikka pelätit heitä, hepä vääräss' ovat. On oikeassa erikoinen luonne, jok' itselleen on uskollinen, väärää ei ole muuta paitsi ristiriita. Olitko toisenlainen kulkeissasi kahdeksan vuotta sitten Saksan halki, tulella, miekalla kun turmaa toit, vitsaasi yli maiden heilutit, uhmailit valtakunnan järjestystä, vain voiman julmaa oikeutta käytit ja kaikki esivallat poljit maahan herruutta sulttaanisi levittääkses? Ois silloin tullut murtaa tahtos uhma, valtuutes piiriin sinut pakottaa! Vaan keisarista mieluist' oli, mikä hyödytti häntä, ja hän ilkityöt vahvisti vaitiolonleimallaan. Mik' oikein oli silloin, koska sen teit hänen puolestansa, oisko tänään se äkin tullut häpeälliseksi, kun on se suunnattu nyt häntä vastaan?
WALLENSTEIN (nousten seisomaan). En siltä puolen sitä punninnut — Todella, niin on laita! Keisarihan käteni kautt' on suorittanut töitä, joit' oikeastaan ei ois tullut tehdä. Myös vaippa ruhtinaallinen on suotu minulle töistä, jotk' on rikoksia.
KREIVITÄR. Siis myönnä, ettei teidän välillänne voi olla velvollisuus, oikeus puheena ees, vaan valta, tilaisuus! On hetki tullut, nyt sun tehdä pitää elämän suuren laskun lopputili. Ennustaa taivaanmerkit voittoasi, ja kiertotähdet onneasi vihjaa ja huutaa: nyt on aika! Ootko suotta mitannut tähtein teitä elinkauden, käytellyt harppia ja kaarimittaa, kuvannut eläinradan, taivaanpallon seinille tänne sekä ympärilles myös kohtaloiden vallitsijain kuvat, tuon mykän seitsenryhmän[38] pystyttänyt vain leikkiäkses niillä aivan turhaan? Mihinkään eikö johda tämä puuha, tää tyhjä taito onko ytimetön, niin ettei sinuun nähden teho eikä ratkaisun hetkellä voi vaikuttaa?
WALLENSTEIN (on tämän viime puheen aikana mieli kovin kiihdyksissä kävellyt edestakaisin ja nyt äkkiä seisahtuu keskeyttäen kreivittären). Nyt Wrangel tänne! Kolme lähettiä[39] paikalla satulaan!
ILLO.
No Luojan kiitos!
(Kiiruhtaa ulos.)