WALLENSTEIN. Se keisarin ja mun on paha henki. Se häntä rankaisuttaa mulla, joka aseena vallanhimon olin hällä, ja koston teräs kai myös mua varten hiottu on jo. Kuka kylvänyt on lohikäärmeen hampaita,[40] ei saa satoa riemuisaa. Ja joka rikos jo kantaa omaa koston-enkeliään, uhkaavaa aavistusta, poven alla. Ei hän voi minuun enää luottaa — siispä palata voi en. Tulkoon, mist' ei päästä! Ain' oikeus jää kohtalolle, sillä sen käskyt ikivääjäämättömästi täytäntöön aina panee sydämemme.
(Terzkylle.)
Työhuoneeseeni nouda Wrangel; tahdon myös viestinviejäin kanssa itse haastaa. Octavio nyt kutsukaa!
(Kreivittärelle, jonka kasvoilla näkyy riemuitseva ilme.)
Pois riemu! On kateelliset vallat kohtalon, niit' ärsyttää voi riemu ajaton. Nyt niiden haltuun siemen, loppu näyttää, menestys vaiko turma tähkän täyttää.
(Wallensteinin poistuessa laskeutuu esirippu.)
TOINEN NÄYTÖS.
Huone.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
WALLENSTEIN. OCTAVIO PICCOLOMINI. Pian senjälkeen MAX PICCOLOMINI.