MAX (painokkaasti). Oi, niitä valheen voimia sä pelkää! Ne syövät sanansa. Ne vilpin henget ne pettää sinut, vetää kadotukseen. Äl' usko niitä! Sua varoitan — Velvollisuutees palaa! Voit sen! Minut lähetä Wieniin! Solmia mun suo välillä sun ja keisarin tuo rauhas! Ei tunne sua hän, vaan minä tunnen, hän sua katsova on niinkuin minä ennakkoluuloitta, mä sulle tuon takaisin keisarimme luottamuksen.
WALLENSTEIN.
Se myöhäist' on. Et tiedä, kuink' on käynyt.
MAX. Ja jos ois myöhäistä ja kukistukses vain rikos estäis, tulkoon kukistus! Kukistu arvokkaasti, niinkuin seisoit! Päällikkyys jätä! Poistu näyttämöltä! Sen loistavasti tehdä voit, myös tee se viattomaksi jääden! Olet kyllin toisille elänyt sä, elä vihdoin myös itsellesi, minä seuraan sua, iäksi liityn sinun kohtaloosi —
WALLENSTEIN. Se myöhäist' on. Kun täällä turhaan puhut, jo taakseen jättää peninkulmapatsaan toisensa jälkeen pikalähetit sanaani vieden Praagiin, Egeriin. — Mukaannu siihen! Teemme niinkuin täytyy. Tehkäämme, mit' on pakko, arvokkaasti ja lujin ottein — Teenkö pahempaa kuin Caesar, jonka nimen vielä tänään maailman korkein[46] pitää omanaan? Hän Roomaa vastaan johti legioonat, jotk' oli Rooma hälle suojaks suonut. Hukassa ollut ois hän miekatonna; niin minäkin, jos aseet luovuttaisin. On minuss', uskon, hänen henkeänsä. Jos onnensa ma saan, niin syyni kestän.
(Max, tähän saakka oltuaan tuskallisessa kamppailussa, poistuu nopeasti. Wallenstein katselee poistuvaa kummastellen ja hämmästyneenä ja seisoo syviin ajatuksiin vaipuneena.)
KOLMAS KOHTAUS.
WALLENSTEIN. TERZKY. Kohta senjälkeen ILLO.
TERZKY.
Max Piccolominiko poistui juuri?
WALLENSTEIN.
Miss' onkaan Wrangel?
TERZKY.
Poissa.