WALLENSTEIN.
Sit' en usko.
ILLO.
Et näe näkevillä silmilläsi!
WALLENSTEIN. Et luottamustani saa järkkymään, sen perustana näät on syvin tiede. Jos pettää hän, on koko tähtitaito valhetta. Sillä kohtalo on taannut, hän ett' on uskollisin ystäväni.
ILLO.
Myös takeit' onko takuun varmuudesta?
WALLENSTEIN. Elämän hetki sattuu, jolloin on inehmo tavallista lähempänä maailmansielua ja kohtalolta vapaasti kysyä voi. Moinen hetki se oli, kun mä puuhun nojaten yöll' ennen taistelua Lützenin silmäilin mietteissäni tasangolle. Sumussa loimus synkät leiritulet, kumea asehäly, vahtein huuto ne yksin häiritsivät hiljaisuutta. Ohitse sielun silmäin kulki silloin minulla koko entiselämäni ja vastainen, ja aavistava henki yhdisti kaukaisimman vastaisuuden seuraavan aamun kohtaloon. Mä silloin puhelin itselleni: "Sinä käsket niin useita! Ne sinun tähtiäsi seuraavat, niinkuin suuren arvan varaan kaikkensa sinun varaas jättävät ja ovat nousseet sinun onnes laivaan. Vaan tulee päivä, jolloin nämä kaikki toisistaan kohtalo taas erottaa ja harvat pysyy sulle uskollisna. Tahtoisin tietää, ken on uskollisin kaikista, jotka leiriss' ovat nyt. Suo merkki, kohtalo! Se olkoon hän, huomenna joka mulle rakkautta ensiksi osoittaa!" Näin itsekseni mä ajattelin sekä uneen vaivuin. Uneksin joutuneeni taisteluun. Ahdinko oli suuri. Ampuivat minulta ratsun, suistuin maahan, suoraan mun ylitseni ajoi ratsumiehet, ja siinä ähkyin lailla kuolevan kavioniskuin aivan ruhjomana. Äkisti nosti minut käsivarsi, Octavion se oli — heräsin, päiv' oli jo — hän seisoi edessäni. Hän sanoi: "Veli, älä tänään käytä entistä papurikkoasi! Ota valitsemani varma ratsu tämä! Tee mulle mieliksi! Sain varoituksen unessa." Senpä ratsun nopeus Banérin huoveista mun pelastikin. Mun orpanani papurikoll' ajoi — en miestä, ratsua sen koommin nähnyt.
ILLO.
Vain sattumus.
WALLENSTEIN (painokkaasti). Ei ole sattumusta; mi meist' on sokeata sattumaa, lähteistä syvimmistä nousee. Mulla on vahvistettu varmuus, että hän on hyvä enkelini. Eikä nyt sanaakaan enää!
(Lähtee.)
TERZKY. Lohdutuksekseni jää pantiksemme tänne sentään Max.
ILLO.
Ei hengissä hän täältä hievahdakaan.