WALLENSTEIN (seisahtuu ja kääntyy takaisin). Älkäätte olko niinkuin naiset, jotka palaavat ensi sanaans' aina, milloin puhuttu järkeä on tuntikaudet! — Ei ole teot, aatteet ihmisen kuin aallot sokeat. Vaan maailmansa sisäinen — syv' on kaivos; ikuinen sen syvyydest' on niillä kuohuntansa. Niin välttämättömät kuin heelmät puun ne ovat, sattumus ei muuta niitä. Jos meist' on nähty sisin, kaiken muun, tahtomme, toimintamme, tietää siitä.
(Poistuvat.)
NELJÄS KOHTAUS.
Piccolominin asuntoon kuuluva huone.
OCTAVIO PICCOLOMINI matkaan valmiina. AJUTANTTI.
OCTAVIO.
Komennuskunta saapui?
AJUTANTTI.
Alhaall' ovat.
OCTAVIO.
Väkeä varmaa lie ne, ajutantti?
Kenenkä rykmentistä?
AJUTANTTI.
Tiefenbachin.
OCTAVIO. Se rykmentti on uskollinen. Olkoot ne takapihass' siellä rauhallisna, piilossa, kunnes kello kilskaa; silloin lukitkaa portit, tarkkaan vartioikaa! Ja kenen kohtaatte, se vangitkaa! (Ajutantti poistuu.) Kai tarvitse en heidän palvelustaan, niin toivon, laskut näät on mulla varmat. Vaan nyt on palveltava keisaria, on peli suuri, siis on liian pientä parempi liian suuri varovaisuus.