Iltapäivällä viiden korvilla tuli hän takaisin, sytytti piippunsa ja istui tuppisuuna.
Savusimme molemmat kuten lakeistorvet. Mutta minä olin siksi utelias, etten kauvan voinut pitää suutani. Nousin ja asettausin niin, ettei hän voinut nähdä kasvoihini vanhoilla viirusilmillään, jonka jälkeen kysyin.
— Noo, oletko ollut kaupungin portin edustalla?
— Joo, olen kyllä, vastasi hän.
— Noo? kysyin minä.
— Joo, vastasi hän,
— Oletko nähnyt hänet? kysyin minä.
— Joo, olen kyllä, ja olenpa häntä puhutellutkin, vastasi hän.
— Tuhattulimainen! huudahdin kääntyen ympäri. — Mitä olet puhunut hänelle? Enhän minäkään ole vielä häntä puhutellut.
— Juuri siksi, sanoi hän. Sillä täytyyhän yhden meistä alottaa, ja totta kai voin puhutella sisarenpoikani morsianta?