— Hän tekee sen! Hänessä on miestä siihen!
Kun Bütowin eukko tuli sisään, sai hän tietysti kiroja pitkät rivit, ja kun se oli suoritettu loppuun, menin klubiin ja pelasin l'hombrea. Tuumin lakkaamatta itsekseni: sitä et toki sentään voi sietää. Pelasin suurempia summia kuin koskaan, hävisin ne ja tuumin taasen ja taasen: Et toki sentään voi menettää sitä sydäntä! Sain kaksinkertaisen pietin.
Suuttuneena menin kotiin ja panin maata, mutta en voinut nukkua. Kuohuin kiukusta koko yön, sillä minun oli mahdoton olla ajattelematta suloista tyttöä — olin jo rakastunut häneen — ja tulin ajatelleeksi joulunaattoa ja sitä, etten koskaan elämässäni saisi olla mukana joulukuusta koristelemassa.
Kun sitte sanoin itsekseni: "Eteenpäin mars!" niin alkoivat kaikki epäröimiseni surista päässäni kuin mehiläisparvi, ja silmieni edessä häämötti suuri kysymysmerkki, ja kun koetin sitä selittää, merkitsi se aina: "Niin, mutta tahtooko hän tulla sinulle?"
No, siihen kysymykseen ei kukaan voinut vastata paremmin kuin hän itse — sen kyllä käsitin — ja kun harmaan talviaamun valo virtasi kylmään huoneeseeni ja minä tutisin vilusta kahvia keittäessäni, tuumin minä:
— Nyt on aika! Mikä on tapahtuva, sen täytyy tapahtua!
Kutsuin Bütowin eukon sisään ja sanoin hänelle:
— Matami Bütow! Mene kauppias Bohnsackille ja osta minulle pari sellaisia hienoja keltaisia hansikkaita, jollaisia nuorten asianajajain on tapana käyttää, kun he tahtovat olla oikein soreita — mutta oikein keltaisia, muista se!
Yhdentoista korvilla pukeuduin mustaan hännystakkiini, mustiin housuihini ja kiiltokenkiini ja uusiin keltaisiin hansikkaihini, ja ennenkuin panin hatun päähäni, asetuin peilin eteen ja sanoin, tosiaankin täydellä syyllä:
— Onko tämä todellakin mahdollista! Sitäpä en olisi voinut uskoa!