— Kas siellä, rouva Bütow, siellä seisoo hän — sisarenpoikani! Ja nyt hänkin on sulhasmies ja yhtä hyvä kuin kuka muu tahansa!

Kun eukko nyt tuli ja onnitteli ja tahtoi tietää, kuka se onnellinen oli, oli minulla kylliksi tekemistä hänen suunsa tukkimisessa, ja kun eukko vihdoin oli poissa, sanoi hän katsoen suuttuneena minuun:

— Oletpas sinä teeskentelijä! Paatunut ihminen! Sinulla täytyy olla oikein musta sydän, kun niin kauvan voit salata sellaista onnea.

Minun täytyi siis istua kertomaan hänelle koko asia. Silloin tuli hän taasen ystävällisemmäksi minua kohtaan, nyökkäsi ja sanoi:

— Hyvä! Oikein hyvä!

Mutta sitte alkoi hän uudestaan pudistella päätänsä.

— Hm! Se ei käynyt aivan minun mieleni mukaan.

Ja kun olin vihdoin päättänyt kertomukseni, nousi hän ja hänen kasvonsa olivat samannäköiset kuin taivas heinänkorjuuaikaan, kun ei oikein tiedä, onko tuleva sade vai päiväpaiste. Hän pudisti päätään, ja vihdoin sanoi hän:

— Tuon olisin aivan varmaan tehnyt paljo paremmin.

Ja sitte kysyi hän: