— Minkä värssyn kohdalla sinä lankesit polvillesi?
Nyt oli minun pakko tunnustaa, etten lainkaan ollut langennut polvilleni.
— Vai niin — sanoi eno tarttuen hattuunsa — silloin toivotan sinulle maukasta ateriaa! — Olet raakkunut liian aikaisin saaliisi johdosta, poikani! Asia ei ole vielä läheskään selvillä. Jokaiseen kihlaukseen kuuluu polvistuminen, ja asia ei pidä kutiaan, ennenkuin se on vahvistettu molemmilla polvilla. Minua ainakaan ei kummastuttaisi, vaikka kaikki raukeaisi tyhjiin jo huomispäivänä Noudata neuvoani toisella kertaa!
Ja niin lähti hän.
Siitä huolimatta seurasi minulle ihana aika, niin, oikein ihana! Siitä voisin kertoa koko joukon, mutta sitäkin varon tekemästä. Suurin ilo ja syvin suru on kunkin säilytettävä omiksi hyväkseen, ja vaikka mielelläni uskon, että kaikki, jotka lukevat tämän, ovat kilttejä ja siivoja ihmisiä, niin voisi kuitenkin sattua, että joukkoon pujahtaa yksi tai toinen pilkkakirveskin ja mahdollisesti huvittelisi minun kustannuksellani, joka suurimmassa määrin harmittaisi minua.
Mutta jokaisessa piparkakussa on luonnollisesti hieman pippuria, ja luonnollisesti en minäkään jäänyt sitä ilman.
Ensin sirotti eno silloin tällöin jyväsen, mutta kun hän oli tullut vakuutetuksi; että asia oli luja ja varma, ja vieraillut morsiameni kotona ja saanut siinä tilaisuudessa kalakysymyksen tyydyttävästi järjestetyksi, säästi hän höysteitään, mutta meni siihen sijaan liian syvälle siirappipulloon — aivan liian syvälle, sanon minä — sillä nyt kuvaili hän kaikille ihmisille, jotka tahtoivat kuulla häntä, onneani niin imeläksi ja suloiseksi, että piparkakkujeni ympärillä surisi pian niin paljo kärpäsiä, etten enää kauvemmin voinut sietää sitä, ja että monia hauskoja kaskuja pantiin minusta liikkeeseen, ainoastaan tehdäkseen minut naurun esineeksi. Minua pitivät ihmiset pilanaan mihin meninkin. Jokikinen nulikka irvisteli minulle viiden askeleen päässä kadulla, ja kun minä silloin kysyin, mitä ne virnistelivät, niin vastasivat kaikki ikäänkuin olisivat siitä sopineet:
— Oh, ei juuri mitään!
Kun iltaisin menin nuorenmiehenklubiini — sillä olin päättänyt, etten jättäisi tätä seuraa, ensiksikin siksi, että se sointui yhteen mielensuuntani kera, toisekseen, koska katsoin sen hyödyttävän sivistystäni — no, kun siis menin sinne, syntyi siellä aivan kauhea sipatus ja supatus, ja niin kertoivat he jutun toisensa jälkeen siitä, mitä se ja se oli sanonut ennen häitä ja mitä hän oli sanonut häiden jälkeen ja mitä lammaspaimen oli sanonut koiralleen j.n.e. Kun minä silloin tuohduin ja kysäsin, mitä he sillä kaikella tarkottivat, vastasivat he yhteen suuhun:
— Oh, herra varjelkoon, emmehän tarkottaneet niin mitään.