Kun tämä juttu ei vähimmässäkään määrin koskenut minua, jatkoin minä matkaani ja ajattelin itsekseni:
— Sepäs oli ihmeellistä. Mitähän mies sillä mahtoi tarkottaa: "vaimoni tahtoo, mitä minä tahdon ja sitä minä en tahdo". — Sitäpä täytyy kysyä enolta.
Menin siis hänen luoksensa, kerroin koko jutun hänelle ja kysyin:
— Mitähän mies sillä mahtoi tarkottaa?
— Hm! sanoi eno ja käveli mietteissään huoneessa edestakaisin. — Vai niin, vaimo oli heittänyt miehensä kadulle, sanot sinä?
— Niin sanoi hän itse.
— Ja hän istui katuojassa.
— Niin teki hän.
— No, sanoi eno kotvan mietittyään, silloinhan kaikki on oikein; silloinhan on hänen vaimonsa ajanut hänet ulos, ja silloinhan on totta vanha sananparsi, joka sanoo: Vaimoni tahtoo olla herra talossa, ja minä myös tahdon olla herra talossa, ja minä en tahdo myöntyä vaimoni tahtoon. Mutta koska vaimo nyt oli sisällä talossa, ja mies istui ulkona katuojassa, niin silloin täytyi vaimon olla herrana talossa. En tiedä, mistä se tuli, mutta tämän keskustelun jälkeen tuntui mieleni sangen kolealta. Siltä puolelta en vielä ollut katsellut avioliittoa. — Eno — sanoin minä — tunnethan minut, ja tunnethan hänetkin. Sanos minulle nyt, kummanko meistä luulet tulevan herraksi talossa?
— Joo, sanoi hän, minusta hän ei näytä lainkaan siltä, että hän haluaisi istua ulkona katuojassa. Luullakseni hän mieluummin pysyy sisällä talossa.