— En hitolla minäkään, sanoin minä.
— No, niin hullusti ei sentään käynekään, lohdutti hän minua. Mutta luulen kyllä, että hän kyllä tulee harjottamaan sinuun nähden tuollaista "rakastettavaa, naisellista hallitusta", kuten on tapana sanoa. Joudut kyllä jokseenkin piukalle sidotuksi hänen esiliinansa nauhaan, ja kuinka pienet hänen tohveliensa kannat lienevätkin, tulevat ne kyllä jättämään näkyvät jälkensä.
— Ei mitään pelkoa, usko pois, tuumin minä. — Minä kyllä häiden jälkeen näytän hänelle, missä kaapin on seistävä.
— Älä luota siihen, sanoi eno. Etkö tunne vanhaa sananpartta:
Ennen häitä tyttö kesytä. Jälkeen niiden saat sä tyytyä. — En, se oli jotakin aivan uutta minulle — sanoin minä ja koetin näyttää siltä kuin minusta olisi tehty paavi.
— Istu nyt — sanoi hän — niin kerron sinulle opettavaisen jutun.
— Antaa hurista vaan! sanon minä. — Mutta pidä sen opetus omina hyvinäsi! Minä olen liian vanha sellaiseen.
— Ole huoletta, vastasi hän. Opetuksen tulee kyllä vaimosi antamaan sinulle, jollet seuraa minun neuvoani.
Istuin enoni viereen, ja hän alkoi kertoa seuraavaa:
— Rumpelmannshagenissa, jossa kävin ensimäiset maanmiehen oppivuoteni, asui kaksi nuorta, reipasta miestä. Yhden nimi oli Wulf ja hän oli kylänseppä, toisen nimi oli Kiwitt ja hän oli mylläri. Seppä oli nokkela mies ja ymmärsi ammattinsa, kun mylläri taasen oli tuhmajussi, mutta rahaa hänellä oli.