— Niin kuului se juttu, poikani, sanoi eno Mathias ja nousi. — Jos nyt olet ymmärtäväinen, niin tiedät, mitä sinun on otettava varteen.
Minäkin nousin ja asetuin ikkunan ääreen, jossa annoin koko jutun kohtausten kulkea pääni lävitse. Vihdoin käännyin ja sanoin:
— Tuhma juttu, eno! Tavallisesti keksit hauskempia sellaisia.
— Niin, sanoi eno nauraen, sentähden, että tavallisesti kerron myös jutun opetuksen, mutta tällä kertaa saat sen itse keksiä.
— Et suinkaan luulottele, että ajattelen koskaan pistää morsiameni hattua pesuvatiin tai kuivata pöytää hänen silkkihuivillaan?
— Voithan koettaa, naureskeli vanha veitikka.
— No niin — sanoin minä — silloin minulle kyllä kävisi kauniisti.
Ukko seisoi vain virnistellen, ja juuri kun ajattelin itsekseni, että vanhat ihmiset ovat koko konstikkaita kappaleita, kysyi hän:
— Kuinka vanha olet oikeastaan, poikani? En ollut juuri halukas kuulemaan ijästäni puhuttavan itse sulhasaikanani, ja kun näin hänen naamastaan, että hän ainoastaan tahtoi huvitella minun kustannuksellani, vastasin minä:
— Miksi sitä kysyt?