HEVOSEN SELÄSTÄ PÄINMÄNTYYN.
Vanha kaapu lämmittää paljo paremmin kuin kaikki uusimuotiset vaatekappaleet, vanha kunniallinen nuttu näyttää paljo kauniimmalta kuin kaikki riivatun hetaleet, joissa nykypäivinä heiskutaan — ne eivät ole mitään edestä eivätkä mitään takaa — ja vanhalla saapasparilla kävelee paljo mukavammin kuin uusilla, varsinkin jos ihmistä rasittavat liikavarpaat. Ja liikavarpaita on tähän aikaan kaikilla ihmisillä; ne likistävät yhtä siellä, toista täällä.
Niin ajattelen nykyään, mutta ollessani tuollainen kaksitoistavuotias muskula, olin minä yhtä maata kuin kaikki muutkin pojat: olin kiihkeästi mieltynyt kaikkeen uuteen.
Jos olin saanut uuden lakin tai uuden jousen, silloin maleksin niiden kera ympärinsä, ikäänkuin olisimme olleet siamilaiset kaksoset, mutta sitte jätin ne oman onnensa nojaan tai hukkasin ne tai vaihdoin, sillä silloin sain aina jotakin uutta jälleen.
Ja uutuuksien havittelemisesta sain minä halun vaihtelemiseen ja vaihtamisesta ja viuhtomisesta olisi voinut koitua jotakin vielä pahempaa, jollei meidän herramme olisi katsahtanut puoleeni ja annattanut minulle hyvissä ajoin enollani pari kunnon korvapuustia.
Jokaiseen oikeaan vaihtokauppaan tarvitaan kaksi henkilöä, viisas ja tuhma.
Molemmille saattaa asia saada huonon käänteen. Viisaan vie se helposti konnankoukkuun ja tuhman kerjuusauvaan.
No, minulle puolestani viittoi tietämättäni viimeksi mainittu vähemmän ilahduttava tulevaisuus, sillä minut on aina mielellään luettu tuhmien joukkoon, ja kun luon katsauksen omaisuussuhteihini, en juuri voi sitä kieltää.
No, "olkoonpa sen laita kuinka tahansa", kuten ystäväni Gollenreiderin majatalon isännän Treptowissa on tapana sanoa — korvapuustit olin saanut, ja koska kotikaupungissani vallitsi lyypekkiläinen oikeus, niin täytyi minun pitää ne hyvänäni.
Mutta mitä tulee syyhyn, josta ne sain, on niiden laita seuraava: