Minulla oli ihmeen kaunis kaniini, sininen ja valkeapilkkuinen, jonka paras ystäväni, Fritz Risch, tahtoi saada omakseen.
Fritz Rischin ja minun oli tapana aina vaihtaa keskenämme. Olin jo häneltä saanut koko joukon harvinaisuuksia — vahinko vain, etten oikein tiennyt, mitä niillä tekisin.
Tällä kertaa tahtoi hän minulle antaa kaniinistani kahdeksan shakkinappulaa, kolme tyhjäksi puhallettua kananmunaa ja kynttiläsaksien puolikkaan, ja sitte saisin vielä kaupan päällisiksi hänen tätinsä koiran pennun, jahkahan se tekisi pentuja, joka kuitenkaan ei ollut niinkään helppoa, koska, kuten jälkeenpäin sain kuulla, koira olikin koiras eikä mikään narttu.
No, olipa toisten laita miten tahansa, niin kynttiläsaksien puolikasta en oikein saanut mahtumaan päähäni, ja minä sanoin hänelle:
— Fritz, mitä teen minä saksien puolikkaalla?
— Oh — sanoi hän — sen löysin eilen, kun kaaduin pihalle, kentiesi sinä löydät toisen puolikkaan ja myyt sitte koko sakset kahdeksasta groschenista.
No, se oli mahdollista. Mutta koska olin usein kaatunut löytämättä mitään, oli minusta asia hieman arveluttava.
Silloin sanoi hän:
— Fritz — sillä minun nimeni on myös Fritz — näetkös, minun isäni on ainoastaan seppä, kun sinun isäsi on pormestari, mikset sinä voisi löytää yhtä hyvin kuin minäkin?
No, sehän oli totta. Kauppa tehtiin ja hän lähti.