Tämän päistärikön tunsin minä muuten sangen hyvin, sillä minä olin vuotta aikaisemmin noutanut sen remonttihevosten mukana Bukovinasta, ja joskin pikku ratsumestarin molemmissa vaunuhevosissa oli istunut yksi äksy piru, niin istui tässä päistärikössä varmaan kymmenen tulta leiskuvaa ja tulta syövää pirua, ja ratsastusradalla kimmahteli se ilmassa hiekkasäkkeineen ja kaikkine neljine kavioineen yhtaikaa. Itse isä Jumalakaan ei olisi sitä voinut käyttää muuhun kuin antaa sen seistä tallissa, syödä kauroja ja potkia tallirenkejä.
No niin! Tämän samaisen päistärikön ostaa nyt pieni kyttyräselkä ratsumestarimme, ja eräänä hyvänä päivänä istuutuu hän sen selkään ja ratsastaa pitkin katuja Peterwardeinista ulos kentälle, ja kymmenen pahaa henkeä seuraavat mukana päistärikön sisällä, mutta uinailevat. Päistärikkö juosta hölkkäsee tietä eteenpäin yhtä tyynesti kuin kirjuri Bloch'in vanha musta tamma.
Kyttyräselkä ratsumestarimme ratsastaa eikä ajattele mitään. Silloin kävelee vastaan muuan metsästäjä koirineen, ja pikku ratsumestarimme mietiskelee juuri sitä, miksi metsästäjä kulki täällä, ja miksi koira kulki täällä ja miksi metsästäjä kulki koiran kera ja koira metsästäjän kera, ja hän syventyy lähemmin näihin merkillisiin seikkoihin, ja kun hän on onnellisesti päässyt niistä selville, hierovat päistärikön kymmenen pahaa henkeä silmiään ja heräävät ja yhtäkkiä makaa pikku ratsumestarimme ojassa.
— Ja tästä, poikaseni — sanoi Mathia-seno minulle — tästä…
— Nyt, ajattelin minä, nyt tulee kirottu opetus, ja samalla kyyristäysin.
— Ei — sanoi hän — ei vielä! Tarina ei ole vielä lopussa. — Tästä, poikaseni, on saanut alkunsa arvotus: Milloin tulevat vuori ja laakso yhteen? Ja vastaus kuuluu näin: Kun kyttyräselkä putoaa ojaan.
Riivattu päistärikkö hyppeli nyt lakkaamatta sen paikan ympäri, missä ratsumestari makasi potkien. Se kelvoton elukka korskui ja hirnui, ja kymmenen pahaa henkeä sen sisällä nostivat hännän pystyyn.
Pikku ratsumestarimme kokosi nyt luunsa niin hyvin kun voi ja kömpi ylös ojasta ja puuskui suutuksissaan pelkkää tulta ja liekkejä.
Hän tempasi pyssyn metsästäjältä ja huusi, kuten kalkkunakukko sanoi kastemadolle, kun tämä sätkytteli kukon nenällä:
— Odota vain, lurjus! Me emme ole vielä selvittäneet laskujamme keskenämme.