Luonnollisesti raivostuin suutaria kohtaan.

— Se miekkonen ei valmista saappaitani ja kuitenkin elää hän kuin kreivi, minun istuessani täällä pimeässä ilman uutimia ja nuhan pihistessä ruumiissani.

Alan tallustaa suoraan poikki kadun ja mietin:

— Odotas vain! Kyllä minä luen hänelle lakia, minä!

Suutarille saavuttuani seisoi joulukuusi pöydällä ja sen kynttilät olivat sytytetyt, ja suutarin Kallella oli leluhuilu ja Kristianilla torvenräikkä ja he puhalsivat kaikin voimin, pikku Marian huitoessa käsivarsiaan päästäkseen käsiksi kynttilöihin ja sätkyttäessä sääriään äitinsä sylissä, sillä hän ei osannut vielä kävellä.

Suutarin muija oli siirtänyt syrjään rukkinsa, hänellä oli puhdas esiliinansa edessään, hienoinen pyhäinen kaulahuivinsa kaulassaan ja pyhäinen ilmeensä kasvoillaan, hän hymyili lapsukaisilleen ja kuivaili pikku Marian suuta, kun tämä nakerteli aivan liian paljo piparpähkinöitään.

Suutari oli pannut puhtaan lakanan työpöydälleen, pistänyt tohvelit jalkaansa ja istui nyt pitkävartisine piippuineen uunin ääressä ja maisteli oluthaarikastaan.

No, eipä täällä juuri johtunut mieleen päästää suustansa haukkumasanoja.

Sanoin sentähden vain:

— Hyvää iltaa! Ajattelin vain piipahtaa katsomaan iloanne.