Nyt näyteltiin minulle kaikkityyni; piparpähkinät ja omenat, piparkakkusydämet ja piparkakku-ukot ja sokeriukko, joka riippui yksinään ylhäällä kuusen latvassa.
— Ne ovat hauraita olentoja nuo, sen voin sanoa, selitti suutari. — Kolme vuotta olemme ne onnellisesti säilyttäneet, paitsi että Kristian kerran haukkasi hännän husarin hevoselta, kun äiti päästi hänet hetkiseksi näkyvistään. — Niin, sinusta juuri puhun, lisäsi hän sormellaan heristäen pojalle.
— Luulen sentään, että hän saa suutaroida minulle, tuumin itsekseni, ja tunsin olevani mitä sävyisimmällä tuulella, vaikka minulla oli katalin päänsärky.
Mutta kun Linsen näytti ja selitti heidän kaikkein hienoimman taideteoksensa — se oli Aatami ja Eva ennen syntiinlankeamista, taikinasta kauniisti muovattu ja keltaiseksi maalattu munalla ja safranilla — ja kun molemmat pikku Linsenit asettuivat kunnioitettavain kantaesivanhempaimme oikealle ja vasemmalle puolelle ja puhalsivat ja tuuttasivat ja toitottivat, silloin tuntui minusta aivan siltä kuin vanha pyörtehtailijamme Pitkäkuitu olisi kaivanut tylsällä käsikairallaan hiljanverkkaan, lakkaamatta hiljanverkkaan kallossani, jotta kitisi ja vinkui vain, samalla kuin hän kysyi minulta eikö se käynyt mainiosti.
Suutari oli mahtanut huomata, että minua vaivasi jokin tauti, sillä kun hänen molemmat pikku kerubinsa olivat oikein olan takaa toitottaneet minut ulos hänen paratiisistaan, saattoi hän minut kotiin ja tahtoi sytyttää lamppuni, jonkatähden hän myös kysyi missä tulitikut olivat.
— Kyllä minulla on kaikkea mitä tarvitaan, vastasin minä. Mutta ainoastaan meidän herramme ja Bütowin eukko tiesi missä kaikki oli tallessa.
Suutari riisui avuliaasti saappaani ja sanoi:
— Kosteat jalat! Ja minä kun en tullut tehneeksi toisia saappaitanne valmiiksi!
Sitte auttoi hän minut vuoteeseen ja jatkoi:
— Odottakaas vähän! Vaimoni tulee ja keittää teille teetä.