— Tuhmuuksia! murisi ukko. — Luuletko sinä että itävaltalaisena vääpelinä vuodelta 13 omaisin samat taipumukset kuin pieni unkarilainen husarinnalkki?
— Oh, ei juuri sitä, sanoin minä. — Puhuin ainoastaan itsestäni. Näetkös, ajattelen niinikään, että jos minulla olisi vaimo, tarkotan: kunnon vaimo ja hyvä vaimo ja sievä ja hauska pikku vaimo, jos sinä silloin muuttaisit kotiimme ja…
— Ja hoitaisin teidän lapsianne? Kiitoksia paljo! — keskeytti eno Mathias minut.
— Sellainen ei ollut tarkotukseni, väitin. — Mutta naida minä haluan, sillä vaikkapa Bütowin eukon hoito sairauteni aikana olkoonkin kaikessa kunniassaan, niin…
— Minä muuten luulen, — puuttui hän puheeseeni, — että sait aika hyvän hoidon. Minä itse…
— Niin, eno kyllä teki parastaan, — myönsin minä, — mutta vaimo…
— No, onko sulla jo joku tähtäimessä? kysyi eno.
— No, eipä muutenkaan, myönsin minä.
— No, tahtooko hän? kysyi hän.
— Sitä en vielä tiedä, sanoin minä.