Marrask. 20 p.
Ensi kerran olen ollut kahden kesken miehen kanssa. Hän on sulkenut minut syliinsä, suudellut minua ja kuiskannut korvaani rakkauden sanoja. Hän pyysi minua saapumaan uudelleen, — häntä suutelemaan — rakastamaan ja minä olen suostunut.
Elämä on nyt toista, se on joustavampaa ja yhtämittaista humua, sellaisesta minä pidän.
En ollut oma itseni istuessani tänään päivällispöydässä matami Blomvitsin huonoa ruokaa syömässä — olin nuori lämminverinen linnan neito, joka äskettäin oli huulensa rakastettunsa suudeltaviksi ojentanut.
Jouluk. 1 p.
Oikeastaan tunnen Paavon vaan nimeksi, sillä vaikka olemme joka päivä vanhalla vallilla tunnin ajan yhdessä, niin emme paljoa keskustele. Minulla on aina niin paljon sydämelläni, mutta tavatessani hänet en saa sanaakaan huuliltani, sanat sulavat hänen suuteloihinsa.
Matami Blomvitsille sanon että noudatan lääkärin määräystä ja olen ulkoilmassa.
En rohkene tehdä itselleni kysymystä, olenko onnellinen, olenko saavuttanut elämän tarkoituksen. Tiedän olevani onnellisempi kuin ennen, en tarvitse enää seurustella yksistään seminaaritoverieni, kirjojen, laitoksen ikävien toverien ja matami Blomvitsin kanssa.
Nyt en ole enää yksin, sillä minulla on, jota varten tahdon elää.
Kaikki on muuttunut sitten kun hänet tapasin — tästä lähtien tahdon elää vaan Paavolle ja täyttää hänen pienimmätkin toiveensa.