Hänen suudelmissaan ei ole rumaa eikä huonoa. Olen tullut entistään paremmaksi — paljon paremmaksi!
Jouluk. 18 p.
Paavossa on jotain minulle käsittämätöntä. Kaipaan hänessä jotakin. Väliin ei hän tahdo antaa minun rakastaa itseään. Hän on tulinen ja kylmä — en käsitä häntä, — väliin tunnen pelkoa häntä kohtaan ja kuitenkin rakastan häntä.
Tammik. 4 p. 1894.
Hän on komein kaikista tuttavistani ja puhuu kaikista asioista niin varmasti. Tahtomattaankin täytyy olla hänen kanssaan yhtämieltä. Hän tuntee elämää — ehkä liiaksikin. Hän on ollut mukana ja nauttinut elämästä. Hän sanoo olevansa jo elämään kyllästynyt, vaikka vasta on kaksikymmenviisi vuotias. Nyt ei hän sano välittävänsä muusta kuin omasta, pienestä rakkaasta tytöstään.
Tammik. 22 p.
Kihlautumisestamme ei ole puhettakaan. Miksi kihlautusimme? Sehän olisi vastoin mielipidettäni, sillä minä vihaan tapojen orjuutta ja kaikkia yhteiskunnallisia muodollisuuksia. Paavo sanoo että julkikihloihin meno vahingoittaisi hänen lukujaan, sitoisi häntä liiemmaksi ja saattaisi hänen kyllästymään suhteeseemme. Tällainen vapaa salaperäinen liitto on viehättävin — se on kaikkina aikoina ollut houkuttelevin.
Helmik. 1 p.
Paavo on asioista selvillä, parempi kuin olisi vähemmän kokenut, silloin olisi meidänkin suhteemme ehyempää ja täydellisempää. Hänellä on suuri joukko naistuttavia, mutta minä olen niistä parhain ja viattomin. Viatoin — olenko minä sitten viatoin. En ole sitä ennen tiennyt. Olenhan lukenut koko joukon huonoja kirjoja — ja ajatellut useita rumia asioita, mutta en ole mitään kokenut, enkä tunne elämää, oikeata voimakasta, tykkivää elämää, sitä en tunne, sen sanoo Paavokin.
Miten yksinäistä onkaan elämäni ollut! Tahtoisin kertoa siitä Paavolle — puhella hänelle Hedegordista — Hanna tädistä — viime vuoden yksitoikkoisuudesta —, mutta tuskimpa välittäisi hän siitä edes kuunnellakaan.