Välimme ei ole selvä ja tiedän mikä siihen on syynä. Pelkään Paavoa ja pelkään itseäni. Kun pääsisi pois ihmisten ilmoilta, kauaksi — saisi hautautua yksinäiseen seutuun ja levätä hiljaa, aivan hiljaa — mitään ajattelematta — kaihoamatta.
Kaikki seikkailuhaluni ja uskallus uusiin tuntemattomiin kokemuksiin on minulta melkein kokonaan hävinnyt toivon vaan rauhaa suhteeseemme.
En käsitä miksi olen niin levoton, miksi en saa rauhaa? Ikävöinkö jotain? Kaipaanko mitään?
Huhtik. 10 p.
Hän puristaa minua itseensä ja suutelee minut kuumaksi tulisilla, kuivilla huulillaan. "Nauti elämästä niin kauan kuin olet nuori ja kaunis, hän kuiskaa. Anna palttua kaikelle sopivaisuudelle ja turhanpäiväiselle mietiskelylle, antaudu kokonaan, nauti elämästä täysin siemauksin!"
Usein olen toivonut nautintoja, rakkauden omistamista ja rakkauden voimaa, olen halunnut kietoutua kiehtovan salaisiin kahleisiin, joista ei tietäisi kukaan muut kuin me kahden.
Eikö kaikki tuo yhdistäisi meitä entistään enemmän toisiimme. Eikö antautuminen kiinnittäisi Paavoa yhä lujemmin minuun?
Tuskan väre viiltää mieltäni ajatellessani että hän kyllästyy ja jättää minut.
Jos hän menee, silloin on elämä entistään yksinäisempää. Ei ole toista, joka syleilisi minua kuiskaten että olen ihana, viehättävä, hurmaava.
Eikä ole enää mitään erikoista ja salaperäistä.