Huhtik. 14 p.
Tänä iltana olen luvannut mennä Paavon luokse, jos hän vaan lupaa olla hyvä ja ymmärtäväinen.
En voi vastustaa. Saan olla koko illan hänen luonaan — monet tunnit hänen kanssaan kahdenkesken, — syödä hänen kanssaan yhdessä, ja kuvitella olevani hänen vaimonsa — olla jotain vieläkin enemmän, hänen rakastajattarensa, aivan samoin kuin olen ranskalaisista romaaneistani lukenut. Nyt saan elää jonkun verran romaanitunnelmaa.
Tahdon pukeutua illalla oikein kauniiksi.
Miltähän tuntuu kun seison hänen ovensa takana — luen Cand. mag. P. Bang — painan soittokelloa — hän tulee aukasemaan. — — Polveni vapisevat — värisen ilosta.
Huhtik. 15 p.
Nyt olen hänen — täydelleen hänen. Olen herännyt ja näen kaikki entistään selvemmin. Ennen olin tyhmä. Luulin kaikki tietäväni — enkä tiennyt mitään. Olin tyhmä tytön tyllerö. Ei uskoisi että voi niin tietämätön olla, kun on täysikasvuinen ja elää ihmisten ilmoilla.
Olen elänyt kaiken ulkopuolella ja kuvitellut itseni kaikki tietäväksi, vaikka todellisuudessa en ole mitään tiennyt. Jos olisin tuon kaiken käsittänyt, en eilisiltana olisi Paavon luokse mennyt. Nyt vasta käsitän että oli väärin mennä sinne. Miksi meille puhutaan kielletystä hedelmästä eikä kumminkaan selitetä minkätähden se on kielletty. Minkätähden jää tyttölapset kaikesta tietämättömiksi vaikka lukevatkin romaaneja ja puhelevat rakkaudesta.
Hän kerjäsi — rukoili — oli kokonaan muuttunut — uhkaili. Olin hänen vallassaan — en voinut paeta — ehkäpä ei ollut minulla siihen haluakaan; itkin kumminkin ja rukoilin, en tahtonut antautua.
Siinä jännityksessä muistin yhtä päätä että minun oli kiirehdittävä kotiin ennenkuin portti suletaan.