En tahtonut hänelle antautua. Viime hetkellä oli tyttöruumiini säilyttäminen suurempi kuin vapautumisen ajatus ja luonnon vaatimukset — mutta samalla tuli mieleeni: en siltä ole huonompi enkä siveettömämpi, jos antaudunkin hänelle. Oikeuttaahan rakkaus kokonaan antautumaan. Miksi ei minulla olisi siihen oikeutta? Itselleni vaan siitä edesvastuussa olen. — Väreilevänä säestyksenä tälle kaikelle sointui hänen rukoileva äänensä. Lopulta sekä ruumiin että sieluni voimat olivat lamautuneet. Ajatukset häipyivät — en nähnyt enkä kuullut mitään. — — Paavo, edesvastuusi on suuri! Voitko sen kestää? Oletko apuni, lohdutukseni ja turvani niinkuin olet luvannut? Tuletko aina lämpimästi ja sydämellisesti minusta pitämään?
Enemmän kuin itsekään tiesin annoin sinulle. Tuletko sen aina muistamaan? Tuletko jakamaan elämän ilot ja surut tästä lähtein kanssani? Jos et sitä tee, et myöskään ole se mies, miksi sinut uskoin. Jos sinä minut hylkäät, silloin joudun tuulen ajeltavaksi. —
Toukok. 10 p.
Harvoin yhdymme enää hänen luonaan, meillä on kai kummallakin niin paljon työtä. Pari kertaa viikossa olemme tunnin ajan kävelemässä. Noilla kävelymatkoillamme puhelemme nyt entistään enemmän. Hänen mielestään olemme tulleet niin järkeviksi — Jumala varjelkoon meitä järkevyydestä!
Keskusteluistamme vasta huomaan miten erilainen katsantokanta meillä on asioista. Omituista etten sitä ennen ole tullut ajatelleeksi.
Pääasiassa on hän vanhoillinen, riippuvainen siitä mitä ihmiset sanovat, avioliiton hyväksyy hän myöskin sitten kun tulee vanhaksi ja on kyllänsä rakastellut. Tuntuu melkein kuin olisi hänellä kaksi luontoa: tulinen, valloilleen päässyt ja haaveileva ja toinen luonto itsekäs, varova ja poroporvarillinen. Samoin on hänen elämänsäkin kaksiosainen. Iloinen, huoleton poikamiesolento ja sitten taas porvarillinen, mallikelpoinen olemassa olo.
Olen oikeassa, sellainen hän on ja siksi tulisi minun häntä vihata, sillä puolinaisuutta en hyväksy. Mutta minä en voi häntä vihata, sillä pidän hänestä, kietoudun häneen ja koetan kaikin tavoin olla hänelle mieliksi.
Kesäk. 1 p.
Lukukausi on päättymässä. Saan huonon todistuksen sillä rakkaus ja luku eivät sovi yhteen. Lukuhaluni on mennyttä — mihinpä sillä pääsisinkään. Opettajatar tahi konttorineiti — kummassakaan ei ole vetovoimaa — —.
En välitä muusta kuin suhteestani Paavoon. — Tulevaisuutta en uskalla ajatella.