Yksin niinkuin tavallisesti — — —.

Ulkona kylmä talviyö, tähdet tuikkavat taivahalla. Jos olisin haaveellinen, kuvittelisin tuon suuren tähden välkkyvän, loistavan ja hymyilevän minulle. Ei maksa vaivaa, tähti kulta, minulle loistaa. Minun tieni on pimeä ja yksinäinen vaikkakin niin hartaasti toivoin kirkkauteen — loistoon. Sitähän tavoittelin, vaikka nurinkurisesti, — ja kohtalo rankaisi minua heittäen ihmisten ylönkatsomana pimeään yksinäisyyteen. Mutta nyt olenkin oppinut. Seison varmalla pohjalla ja pysyttelen elämässä, antaudun sille — hyvään tahi pahaan, mihin se sitten minut vieneekin.

Kertovat että olen vanhaa, kovaa, ylpeätä sukua. Korkeat esi-isät, vaivuitteko te lyöntien ja iskujen alle? Ettekö niistä päinvastoin muuttuneet ilkeiksi ja ylpeiksi? — Teidän onneton jälkeläisenne kompastui pahoin, mutta pysyy sentään vielä jaloillaan — vaikka onkin yksin. Ei kumminkaan yksin — onhan lapsi — avioton, koditoin lapsi —.

Kylmä on vastaanottosi lapseni. Äitisi ei sinua rakasta, sillä hänkään ei ole rakkautta saanut.

Tammik. 3 p. 1895.

Synnytystuskani lähenevät, muutaman päivän kuluttua on lapseni maailmassa.

— — — Jospa hän kuolisi niin pääsisi samassa maailmasta pois. — Iloitsisinko siitä? Yhdestä pahasta olisin silloin päässyt, mutta satoja toisia huolia olisi vielä jälellä.

Yhdentekevää onko yksi huoli enemmän tai vähemmän. Olenhan revitty ja raadeltu. Miten rasittunut olen. Kaiho, viha ja katkeruus seuraavat minua mihin ikinä menen.

Entä jos itse kuolisin — — —. Puuristi kuiva, alastoin puuristi olisi muistomerkkini, ja siinä lovi — kömpelösti ja armotta uurrettu. — Kuoltuani saan levon ja unohdusta; elämään jääden — —. Saanenko koskaan hyviä päiviä tahi tyyntyneekö mieleni milloinkaan? Pyrinkö maailmassa kauniisti ja kunniallisesti eteenpäin? Kaikkeen mitä tapahtuu on syynä ihmiselämää sinne tänne heittelevä tuuli. Siveellisin voi langeta, jaloin joutua murhamieheksi —, jos vaan kohtalo on sen niin määrännyt. Kenpä takaa, ettei nunna, joka hartaasti isämeitäänsä lukee ja sairaita hoitaa, jos kohtalo niin satuttaa, ole valmis ääneensä riemuiten tulisesti heittäytymään himoitsevan miehen syleilyyn. Tahi pappi, joka anteeksiantoa ja rauhaa saarnaa eikö hänestäkin voi kohtalo tehdä murhaajan ja hävittäjän. — — — Ja minä? — — — Miksi en ole hyvä ja jumalinen, kunnioitettu ja huomattu — ystävien ympäröimä. — — —

Tammik. 5 p.