Ihanana ja hymyillen tervehdin parooni Gjerslövin tervetulleeksi
Gjerslövholmaan.
III
VUOTTA MYÖHEMMIN
Marrask. 7 p. 1896.
Syösten, vauhdikkaasti, hulmuten kuluu aika! En koskaan pysähdy enkä ajattele! Pukeudun silkkiin ja annan miesten ihailla itseäni — ihailla niin paljon kuin vaan voivat.
Määrätty maailma sulki minulta ovensa jättäen minut yksin puutteeseen ja kaipaamaan; toinen maailma taas avasi minulle sylinsä. No hyvä, niinpä heittäydyn sen kirjavaan elämään. Olen nuori ja nautin nuoruudestani, olen nähnyt nälkää, surrut ja taistellut niin että olen muuttunut rumaksi, kalpeaksi ja laihaksi. Nyt olen taas hurmaavan nuori, huuleni ovat hohtavan punaiset ja silmäni loistavat.
Minulta ei puutu mitään. Minulla on lämpöä, valoa, hyvää ruokaa ja kauniita vaatteita, — niin kauniita vaatteita! Olen aina rakastanut naisten komeita pukuja; rakastanut ja vihannut niitä, siksi etten ole voinut niitä saada. — — —
Tulevaisuutta en ajattele. Olenhan vielä nuori ja kukoistukseni ei niin pian lakastu, aijon vielä kauan antaa miesten ihailla itseäni ja tunkeilla ympärilläni. Nyt ovat he innostuneita, ihmettelevät, tätä harvinaista lintua, sanovat että olen kauniimpi, hienompi ja älykkäämpi kuin mitä minunlaiseni naiset tavallisesti ovat. — —
Asuntoni on ylellisen komea. Loikoilen tuntimääriä silkkipatjoillani. Sitten poltan paperossini, maistelen likööriäni enkä sanottavasti vaivaa päätäni ajatuksilla, ihailen paljaita jalkojani tahi käsiäni, jotka ovat entistään valkoisemmat ja kauniimmat.
Niillä on oma elämänsä; ennen olivat ne ohuemmat, laihemmat ja hermostuneemmat, nyt ne ovat pyöreät ja pehmeät — lepoa ja hyväilyä varten luodut.