Eilen tuli eräs vanha ystäväni — nuori kirjailija minua tervehtimään.
Olemme kerran eläneet lyhyen ajan yhdessä. Hän oli aina rahapulassa ja
siksi minä hänet hylkäsin vaikka tavallani olinkin häneen kiintynyt.
Nyt kerroin hänelle kohtaloni. Hän lupasi koetella auttaa minua.
Kesäk. 7 p.
Tänään oli hän taas luonani, tuoden minulle työtä, koko kasan puhtaaksikirjotusta. "Tässä on työtä", hän sanoi "ei se suinkaan ole hauskaa työtä ja huonosti siitä maksetaan, mutta jos oikein ahkera olet, niin et nälkää tarvitse nähdä. Muuta vaatimattomaan huoneeseen ja elä säästävästi, niin kyllä sillä toimeen tulet."
Hänen mentyään tuijotin kotvan aikaa paperikasaan ja lähdin sitten kaupungille vuokraamaan huonetta. Huone oli ikävä ja pieni, se muistutti kurjuuteni alkuaikojen huonetta, jossa asuin lapseni syntymän jälkeen kaupunkiin tultuani.
Niin, lapsi — siitä on jo melkein kaksi vuotta kun hänet näin; en halua häntä nähdä, mutta tiedän hänellä olevan paremmat päivät kuin mitä äidillänsä on.
Kesäk. 20 p.
Nyt elän säädyllisesti — köyhänä ja säädyllisenä — pelko on saattanut minut tähän. Minulla on tasaisesti työtä, enkä tarvitse nähdä nälkää ja voin maksaa lapseni edestä.
Silloin tällöin tulee joku ystävistäni tahi ystävättäristäni minua tervehtimään, mutta minusta on parempi jos eivät käy. He kiusaavat minua ja koettavat vakuuttaa että olen liian arka — että huoletta voin olla hiukan mukana, ei siitä mitään vaaraa ole.
Heinäk. 1 p.
Ystävättäreni säälivät minua. Sanovat minun laihtuneen ja käyneen heikon näköiseksi — heidän mielestään on oloni kurja ja yksinäinen, niukka elämäni surkeata. — Mutta muutoin luulen, että he pian lopettavat säälinsä ja täällä käyntinsä, kunhan uutuuden viehätys on haihtunut.