Lokak. 1 p.
Pari ystävistäni ja ystävättäristäni on suostunut lähtemään tuollaiselle huvimatkalle.
Jonakin kauniina päivänä lähdemme. Luulempa että iloitsen siitä jo edeltäkäsin.
Yö matkailija-majassa lokak. 3 p.
Olen yksin — yksinkertaisessa matkailijamajassa maalla. Ystäväni on jättänyt minut, tahdoin yksin nauttia yön kauneutta ja hiljaisuutta. Kuvittelen olevani Hedegordissa — olen väsynyt juoksenneltuani koko päivän niityillä ja ahoilla ja heittäydyn kapeaan valkoiseen vuoteeseeni maata.
Tänä iltana olen väsynyt, väsynyt aivankuin olisin työtä tehnyt. Aamusta saakka olemme samoilleet metsissä, minä en kyllästynyt.
Tunnelma oli niin ehyt, paljon rauhallisempi ja hiljaisempi kuin tavallisesti. Minua ei huvittanut raju iloisuus, ja näytti kun olisivat toisetkin samoin tunteneet.
Jouduimme seutuihin missä ei ihmisjälkiä näkynyt. Kävelimme metsässä, jossa heinä ja kukat pitkinä ja mehevinä kasvoivat, milloin jouduimme tiheikköön milloin taasen aukealle, väliin taas pimeille käytäville, mistä korkeat puiden latvat sulkivat auringon valon. Pimeistä yksinäisistä seuduista pidin enin, mutta toiset halusivat valoon ja siksi kävelimmekin hitaasti käsi-kädessä metsästä aukealle ja jouduimme mäenrinteelle joka eroitti metsän maantiestä. Siihen aukeni laaja näköala, oikea sisämaan maisema, ilta-auringon valossa hymyileviä talonpoikaistaloja ja peltoja.
Istuuduimme mäen rinteelle, olimme väsyneitä ja janoisia. Viinipullot vedettiin esiin, joimme, tulimme vilkkaammiksi, vaan emme sentään rajuiksi.
Kulin yksin peltojen välitse luikertelevaa tietä, en halunnut ketään seuraani — katselin rauhallisia ja hiljaisia syksyn värittämiä seutuja, ne eivät tienneet puutteesta eikä surusta. Koko luonto tuntui yhdeltä laulun hyminältä, johon itkun nyyhkytykset tukehtuivat. Palasin toisten luokse.