— Turhaa vaivaa, sanoivat vangit naurusuin; — kyllähän karkulaisillakin on suojelijansa, jonka luona he nyt oleilevat.
— Tietysti heillä on! arvelivat toiset; — kyllähän semmoiset miehet eteensä osaavat katsoa.
Sitten puhuttiin vielä enemmänkin; arveltiin, että karkulaiset oleskelisivatkin muka etukaupungissa, jossain kellarissa, kunnes levottomuus haihtuisi ja tukka kasvaisi. Puolen vuoden tai vuoden perästä lähtisivätkin sitten etemmäksi…
Sanalla sanoen, kaikki olivat taipuvia romantillisiin arveluihin. Mutta kahdeksan päivän kuluttua levisi vankien kesken äkkiä semmoinen huhu, että karkurien jäljille oli päästy. Seuraavan päivän aamuna kerrottiin kaupungilla, että karkulaiset olivat jo joutuneet kiinni. Päivällisen jälkeen saatiin kuulla enemmänkin; sanottiin, että kiinni ottaminen oli tapahtunut noin seitsemänkymmenen virstan päässä, jossain kylässä. Vihdoin saatiin asiasta luotettava tieto. Palattuaan majuurin luota ilmoitti vääpeli, että heidät tuodaan illalla suoraa päätä vahtipaikalle. Nyt ei ollut epäilykselle enää mitään sijaa. Vaikea on kuvailla sitä vaikutusta, jonka tämä ilmoitus teki vankeihin. Aluksi kaikki ikäänkuin olisivat vihastuneet, mutta sitten näyttivät nolostuneilta. Vihdoin ilmaantui jonkunlaista pilanteon halua. Ruvettiin nauramaan, mutta ei enää kiinni ottajille vaan kiinni otetuille; ensin nauroivat vaan muutamat, mutta sitten melkein kaikki, paitsi jotkut totiset ja vakavaluontoiset vangit, joilla oli omat, itsenäiset ajatuksensa ja joihin toisten nauru ei voinut vaikuttaa. He halveksivat toisten kevytmielisyyttä ja vaikenivat.
Sanalla sanoen, aivan samoin kuin Kulikowia ja A—wia ennen oli ylistetty, samoin ruvettiin heitä nyt halventamaan, ja sitä tehtiin oikein mielihyvällä. Näytti siltä, kuin kaikki olisivat tunteneet itsensä loukatuiksi. Kerrottiin halveksivasti, että karkulaiset olivat tulleet kovin nälkäisiksi, että he olivat menneet kylään pyytämään talonpojilta leipää. Mutta nämä jutut olivat perättömiä; sillä karkulaisten jäljille oli päästy muuten. He olivat piiloutuneet metsään; mutta heidät oli ympäröity joka taholta. Nähtyään, että pelastus oli mahdoton, antautuivat he itse. Ja muutahan he eivät voineet tehdäkään.
Mutta kun heidät iltapäivällä todellakin tuotiin vankilaan sidottuina, käsistä ja jaloista, kiiruhtivat kaikki vangit paalujen luo katsomaan mitä heille tehtäisiin. Mutta he eivät nähneet vahtipaikalla muuta kuin majuurin ja komendantin ajopelit. Karkulaiset oli pistetty salakomeroon odottamaan huomispäivänä tapahtuvaa oikeudentutkintoa. Vankien pilapuheet lakkasivat itsestään. He saivat kuulla, etteivät karkulaiset voineet antautumista mitenkään välttää; kaikki rupesivat nyt uteliaasti seuraamaan asian käsittelemistä oikeudessa.
— Tuhatta lyöntiä, sanoivat muutamat.
— Mitä vielä, arvelivat toiset; — eivät he sillä pääse. Ehkäpä A—w sentään pääsee, vaan se toinen ei pääsekään, sillä hän on erityisestä osastosta.
Vankien arvelu ei ollut kuitenkaan oikea. A—w sai ainoastaan viisisataa. Sillä oikeus otti lukuun hänen tyydyttävän entisen käytöksensä. Kulikowille tuomittiin luullakseni puolitoista tuhatta. Rangaistus ei ollut laisinkaan ankara. Karkulaiset eivät sekoittaneet rikokseensa ketään muita ja puhuivat selvään, tarkoilleen; he sanoivat karanneensa linnasta suoraan, missään poikkeamatta. Enimmiten surkuttelin minä Kolleria; sillä hän kadotti kaikki, viimeiset toiveensakin; hänelle tuomittiin lyöntejä enemmän kuin muille, muistaakseni kaksituhatta, jonka jälkeen hän lähetettiin johonkin toiseen vankilaan. A—wia rangaistiin helposti, säälien; lääkärit auttoivat häntä. Mutta hän vaan ylvästeli ja puhui sairashuoneessa kovaäänisesti, että nyt vasta hän on valmis vaikka mihin, että nyt vasta saa hän kummia aikaan. Kulikow käyttäytyi, kuten ennenkin, s.o. vakavasti, arvokkaasti. Palattuansa rangaistuksensa jälkeen vankilaan näytti hän siltä, kuin olisikin siellä ollut koko ajan. Mutta vankien ajatus hänestä oli muuttunut. Katsomatta siihen, että hän osasi säilyttää arvokkaisuuttaan, lakkasivat vangit häntä kunnioittamasta; hänen arvonsa siitä lähtien laskeutui suuressa määrin. Niin paljon vaikuttaa menestys ihmisten silmissä…